Oi luoja, ota tämä talvi jo pois

Olin viime viikolla jo niin kevätfiiliksissä, että olin lopettaa erään sähköpostiviestin sanoilla: hyvää kevättä, mutta pyyhin tekstin viime tingassa pois, koska tajusin, että on helmikuu. Varovasti aloin kuitenkin itsekseni tunnelmoida kevättä, plussakelejä, auringonpaistetta ja lumettomuutta. Kunnes.

”Ihana” lumipeite satoi vielä mukavasti jään päälle niin, että keli on kaikista vaarallisin. Kaaduin eilen tyttöä hoidosta hakiessani ensin polvilleni petolliselle jään ja lumikerroksen peittämälle kävelytielle. Keräilin nolona itseäni ja pyyhin huolellisesti lumet vaatteistani. Lähdin kävelemään, otin ehkä kaksi askelta ja kaaduin uudelleen, tällä kertaa oikein lennokkaasti selälleni. Voit nähdä sielusi silmin minut kaatumassa jäisellä tiellä, kun ajattelet sellaista perinteistä sarjakuvakaatumista banaaninkuoreen.

Kuinka paljon voi ihminen vihata talvea?

Mietimme kerran siskon kanssa, että tässä maassa väistämättömästä vuodenajasta valittaminen on kenties turhaa, mutte ehkä niin pinnallista kuin voisi kuvitella. Ensimmäisen maailman ongelmia kyllä, mutta pimeys, kylmyys, harmaus ja kaiken kasteleva loska vaikuttavat monien henkiseen hyvinvointiin. Minäkin huomaan ajattelevani, että elämä alkaa keväästä ja että arki on tuhat kertaa helpompaa ilman lunta ja pakkasta.

irene2

Kuvituksena viikonloppuna otettuja asukuvia, kun uskalsin vielä salaa haaveilla keväästä…

irene

takki Junkyard, saatu (tämä, alessa!)

t-paita Balmain x H&M

farkut 2nd hand Hugo Boss (samantyyppiset täällä)

kengät Mango (samantyyppiset täällä)

postaus sisältää mainoslinkkejä

11 Comment

  1. Onko se se lumi itsessään, mikä ärsyttää? Esimerkiksi tänään Helsingissä oli aivan upea talvisää, kevättalvisää, miksi sitä haluaakaan kutsua. Pikku pakkanen ja pieni lumipeite ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Ah, ihanuutta! Minua tässä vaiheessa kyllä piristää enemmän lumi, kuin loska. Lumi tuo valoa.

  2. Minäkin i n h o a n talvea. Kylmää ja pimeää. Inhoan noista molempia muissakin olosuhteissa, ja talvella ei paljon muunlaisia olosuhteita olekaan. Ja kylmäksi lasketaan kaikki pakkasen puolelle menevä. Helmikuussa alan herätä henkiin ja mikäli vain aurinko paistaa ja pakkasta ei oo liikaa, niin saatan jopa nauttia ulkoilusta. Ajoittain. Kerran vuodessa. Mutta silti, yäk talvi.

  3. Hei ihana 💕 mistä me löydettäis sulle ikuinen kevät ja syksy kun vihaat talvea ja liian lämmintä kesää ja aurinkoa 🙈

    1. Kanariansaaret aika täykky! 😂

      1. Joooo Kanaria ois hyvä talvehtimispaikka! Mut minne kesäisin? Lapissa liikaa hyttysiä 🤔

        1. Kanaria on hyvä kesäisinkin! Kylmä merivirta nääs 😀

          1. Siellä asuva kaverini on kyl toista mieltä ja ne yli 40 asteen helteet! Ei sinne täältä siksi enään kevään jälkeen lomalentoja tehdäkkään ☀️

          2. 40 lienee aika harvinaista? 25-28 kesäkuukausina ainakin viime vuonna. Ihan jees siellä meren rannalla 😛

        2. Joo +40 varmaan harvinainen, mut 30 helposti. Ja ihanahan se olis Helsingissäkin viettää ”rantalomaa” meren äärellä kesäisin kuten lomamatkoilla tehdään, kun ei siellä toki kuumassa sisämaassa kökitä ☺

  4. Voi hitto, mä oon toivotellut kevättä sähköposteissa jo varmaan kaksi viikkoa. En oo edes ajatellut että tosiaan nyt on helmikuu…👀 No kai maaliskuussa jo voi..,

  5. Ja nyt sitä lunta tuli sitten lisää…..
    http://westendmum.fi

Vastaa käyttäjälle jasmine Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.