Ruisrock, täältä tullaan!

Tätä on niii-in odotettu. Tänään koittaa lähtö Ruisrockiin ja siitä alkaakin kunnon rentoiluloma!

Olen ollut vain kerran aikaisemmin Ruississa, vuonna 2009, kun ystäväni Reetta voitti VIP-liput ja otti minut mukaan festareille. Melko railakkaasti juhlittiin elämäni ensimmäiset Ruissit, kuten tuohon aikaan oli muutenkin tavallista, hehh.

Kaivoin Facebookin uumenista kuvia tuolta reissulta – hirveän vaikea oli muistaa, kuka on tuo mieshenkilö kesä-Sierramme takapenkillä matkalla Harjavallasta Turkuun. Kenkäkuvan sen sijaan muistan: otin sen todisteeksi jollekin silloiselle blogilukijalle, joka luuli, että pukeudun festareille eräässä asukuvassa näkyviin 15 sentin korkkareihin.

VIP-lippuihin kuului dinner in the sky eli nosturilla yläilmoihin nostetun pöydän ympärillä illallistaminen. Tuolisysteemi oli onneksi niin tukeva ja juomatarjoilu pelasi, ettei edes hyvin korkeanpaikankammoista minua pelottannut ruokailla kymmenien metrien korkeudessa.

Oi niitä aikoja! Mutta hetkeäkään en epäile, etteikö meillä olisi siskon kanssa yhtä hauskaa nytkin kuin vuosia sitten Reetan kanssa!

Nähdään Ruissalossa, jos säkin tuut!

1 Comment

  1. Moi Irene!
    Blogi ei ole aikoihin päivittynyt blogloviniin. Olisi kiva saada se sinne taas 🙂

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.