Tahtoikäisen kanssa reissussa – 5 vinkkiä

Tätä postausta on paljon pyydelty, joten tässä tulee. Mitään yleispätevää on hankala kirjoittaa, koska lapset ovat niin erilaisia. Meidän tyttö osaa kyllä olla uhmakas, mutta toisaalta on kuitenkin tosi helppo tapaus. Tässä kuitenkin muutamia juttuja, joita kannattaa ajatella.

Älä haukkaa kerralla liian suurta palaa

Kerroin Jaakolle tästä postauksesta ja kysyin häneltä, millaisen vinkin hän antaisi pienen lapsen kanssa matkustamiseen. Jaakon vinkki oli: pysy kotona. Mikä liittyy tähän ensimmäiseen kohtaan. Yritän itse ajatella, että pikkulapsiaika on vain ohikiitävä hetki elämässä. Silloin ei tarvitse yrittää hampaat irvessä elää sitä elämää, mitä eli ennen lasta. Minä haluaisin esimerkiksi lähteä kolmen viikon road tripille Jenkkeihin, mutta sellaisen reissun aika ei ole meidän perheessä nyt vaan paljon myöhemmin. Me voimme ihan hyvin lähteä muutamana vuotena mahdollisimman helpoille pakettimatkoille lyhyiden lentomatkojen päähän. Kaikenlaiset reissut varmasti käytännössä lopulta onnistuisivat ihan hyvin tai vähemmän hyvin – vaikka sitten kolmen vaihdon ja kahden vuorokauden lennot toiselle puolelle maapalloa, mutta itse ajattelen: miksi pitäisi kärvistellä? Varsinkin kun voi odottaa niitä helpompia aikoja. Tee siis sellaisia reissuja, jotka tuntuvat omaan elämän- ja hermojen tilanteeseen hyviltä. Mitä tuohon Jaakon vinkkiin tulee, jos matka tahtoikäisen kanssa tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta ja pelottavalta, älä tee sitä. Matkustaa ehtii myöhemminkin. Tahtoikäinen on tahtoikäinen vain vähän aikaa.

Ennakoi

Kannattaa jonkin verran etukäteen miettiä, millaisia tilanteita kannattaa välttää ja millaisissa tilanteissa lapsi ei viihdy. Itse esimerkiksi tiedän, ettei kaksivuotiaamme jaksa juuri istua ravintolapöydässä odottamassa ruokia ja pelastuksemme ovat ravintoloiden leikkitilat. Tämä tarkoittaa sitä, ettei meitä juuri nähdä missään fine dining -paikoissa. Siksi yritämme bongailla ravintoloita, missä olisi puuhaa lapselle ruokien odottamisen ajaksi.

Kannattaa myös miettiä, onnistuvatko ravintolaruokailut ollenkaan tietynikäisen kanssa. Silloin ei ehkä kannata majoittua tavallisessa hotellissa. Meillä oli huoneistohotelli, missä kokkailimme useat aamupalat ja kevyet illalliset. Olisi ollut aika rankkaa ruokailla ravintolassa kaikki päivän ruoka-ajat. Yksi kerta ravintolassa päivän aikana riitti. Hotellin valintaan kannattaa tietysti muutenkin käyttää aikaa. Jos olet ennen tykännyt majoittua tyylikkäissä boutique-hotelleissa, nyt on ehkä aika mennä lapsen ehdoilla. Meidän päivät pelastivat hotellin kolme erilaista uima-allasta, joissa sitten pulikoitiin vuoron perään. Kun valitsin hotellia, sivuutin saman tien hotellit, joissa ei ollut lastenallasta – puhumattakaan niistä, joissa ei ollut ollenkaan allasta. Hotellin leikkialue oli sekin ahkerassa käytössä.

Myös niitä lentoaikoja kannattaa pohtia etukäteen vähän enemmän kuin minä tein. Se, että hotellihuone pitää luovuttaa juuri lapsen päiväuniaikaan ja lento lähtee sen jälkeen, kun lapsen olisi jo pitänyt mennä iltaunilleen, ei välttämättä ole se ihanteellisin pakettimatka. Toisaalta siitäkin selvittiin. Mutta ainakin jokaisen erityisen mukavuudenhaluisen kannattaa miettiä, että lentoajat menevät yksiin lapsen rytmin kanssa.

Hellitä periaatteista

Tämä on ehkä kaikista tärkein kohta. Lentomatkoilla tai muutenkaan lomilla ei kannata kynsin hampain pitää kiinni niistä omista, ylevistä periaatteistaan. Mitä sitten, jos lapsi tuijottaa padia vaikka koko lentomatkan, jos se pitää hänet tyytyväisenä muuten niin yksitoikkoisella lentomatkalla? Mitä sitten, jos lapsi syö lomalla ranskalaisia, jos ne ovat ainoaa ruokaa, jotka pitävät hänet ravintolapöydässä? Terveellinen ruokavalio ei katoa minnekään sieltä kotoa, kun olette reissun päällä. Kaksivuotiastamme ei ole vielä vierotettu tutista, koska en halunnut tehdä sitä ennen matkaa. Reissussa ja lomalla kannattaa yrittää tehdä kaikesta mahdollisimman helppoa, ei tavoitella Vuoden äiti -palkintoa.

Tekemistä ja naposteltavaa

Varsinkin lentokoneeseen kannattaa kerätä kaikki mahdollinen, mistä tietää lapsen nauttivan. Kaksivuotiaan kanssa reilun kolmenkin tunnin lentomatka voi nimittäin tuntua aika pitkältä. Me tapoimme aikaa liimaamalla loputtomasti tarroja tarrakirjaan, minkä tiesin olevan lapsen uusinta lempipuuhaa. Mukana oli tietysti myös lempikirjat, joita luettiin uudestaan ja uudestaan. Lentokentältä ostin Muumi-keksejä, joita tyttö jaksoi mutustella pitkän tovin varsinkin, kun hänelle ei arjessa tarjota juurikaan sokerisia herkkuja. Kaikki lempilelut, -pelit ja ohjelmat kannattaa tietysti roudata mukana. Mitä enemmän tekemistä, sen parempi. Tuskin kukaan kaksivuotias jaksaa tehdä yhtä asiaa kolmen tunnin ajan.

Hyödynnä offline-palvelut

Eräs lukijani kertoi, että tärkein konsti pitää lapsi tyytyväisenä reissussa, oli tabletille ladattu Pipsa Possu. Että ei siitä ehkä Vuoden äiti -palkintoa saa, mutta kuitenkin. Sanoin että todellakin saa Vuoden äiti -palkinnon. Meillä tuo lentomatkojen ja ravintolaruokailujen pelastaja oli tytön lempiohjelma Pocoyo. Netflixiin ja käsittääkseni myös esimerkiksi Viaplayhin saa siis ladattua ohjelmia offline-tilaan ja HUOM: tämä kannattaa tehdä hyvissä ajoin kotona hyvän nettiyhteyden päässä. Me nimittäin latasimme tabletille paljon ohjelmia, mutta jossain vaiheessa reissua tabletti päätti sanoutua irti yhteistyöstä, herjasi jotain verkkovirhettä eikä päästänyt katsomaan ohjelmia offlinessa. Olin onneksi ladannut muutaman Pocoyon omaan puhelimeeni. Jaakko yritti ladata reissussa omaan puhelimeensa ohjelmia ihan itselleen lentomatkan ajaksi, mutta hotellin huono nettiyhteys ei oikein pelittänyt siinä tarkoituksessa.

Tässä asiassa pätee tuo vinkki hellittämisestä. On varmasti hienoa, että lapselle järjestää mieluummin kehittävää puuhaa kuin turvautuu telkkariin tai padiin, mutta etenkin siellä lentokoneessa on oikeasti otettava kaikki keinot käyttöön. Enkä edes puhu nyt muiden lentomatkustajien hermojen säästämisestä vaan niiden ihan omien. Kiukutteleva lapsi käy lentokoneessa kaikista eniten omien, hermoilevien vanhempiensa hermoille.

Älä stressaa

Helpommin sanottu kuin tehty, tiedetään, mutta tätä kannattaa miettiä jo etukäteen. Paluumatkalla edessämme oli Rodoksen kentän lähtöselvityksessä suomalaisperhe, jonka ehkä puolentoista vuoden ikäinen herra karjui jonossa välillä kuin syötävä. Silminnähden hermostunut isä lähti sivummalle jonosta, vaikka perheen vuoro saapua lähtöselvitystiskille olisi tullut hetkellä minä hyvänsä. Sanoin silloin Jaakolle, että suomalaiset stressaavat ihan liikaa metelöiviä lapsiaan. Jos joku ei ymmärrä sitä, että yksivuotias kyllästyy odottamaan isänsä sylissä saunalämpötiloja hipovassa tilassa ja alkaa huutaa, sen pitäisi olla ennen kaikkea sen ymmärtämättömän ihmisen ongelma. Lapsien ja lapsiperheiden oikeus on liikkua siellä missä muutkin ihmiset. Se tarkoittaa sitä, että välillä ne muutkin ihmiset kuulevat lapsien tuottamia ääniä, mutta sellaista elämä nyt sattuu olemaan. Kannattaa erakoitua johonkin korpeen, jos elämän äänet häiritsevät.

Muita vinkkejä saa kernaasti jättää kommenttiboksiin!

3 Comment

  1. Joskus kirjoitit postauksen yksilapsisuudesta – ois tosi kiva kuulla, onko sun/teidän mielipiteet muuttuneet suuntaan tai toiseen. Se oli musta tosi hyvä postaus ja oon muutenkin samoilla linjoilla monen sun mielipiteen kanssa!

  2. Musta on ihan vain hyvien käytöstapojen mukaista viedä karjuva lapsi sivummalle huutamaan. T. Itsekin äiti

    1. Riippuu paljon tilanteesta, itsekin veisin jos olisi hyvä mahdollisuus. Jos taas olisin juuri pääsemässä lähtöselvitystiskille, missä sekä minua että lasta välttämättä tarvitaan, niin ei olisi mitään syytä viedä itkevää lasta sivuun. Lapset itkevät toisinaan ja jokaisen julkisilla paikoilla liikkuvien ihmisten pitää tämä ymmärtää.

Vastaa käyttäjälle Mischa Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.