Asia iski tajuntaan vasta näin kypsässä, pian 32 vuoden iässä. Olen aina olettanut, että puhun hyvin neutraalisti satakuntalaiseksi, koska sekä isäni että äitini olivat luopuneet pääosin murteistaan ja koska olen asunut jo yli 12 vuotta pääkaupunkiseudulla. En ole kuullut juuri muiden kommentoivan murteellista puhetapaani kuin Jaakon, joka on väittänyt, että puhun turkulaisittain. Olen tuhahdellut hänelle epäuskoisena ja kuitannut asian niin, ettei yksinkertaisesti ole mahdollista, että puhun turkulaisittain: jos jotain murretta puhun, niin kotiseutuni lounaista välimurretta murretta, tarkemmin alasatakuntalaista murretta. Olenhan FM, erikoisalanani suomen kieli ja vielä tarkemmin puhekieli ja murteet. Kyllähän minä jos joku tiedän, miten puhun.
Olen harvemmin kuullut, miten puhun, sillä oman pään suodattamaa live-puhetta ei lasketa. Olen toimittajanakin usein hyvin old school -menetelmillä liikenteessä, toisin sanoen en oikeastaan koskaan käytä nauhuria haastattelujen nauhoittamiseen – ainoastaan silloin, kun teen haastattelun englanniksi. Haastattelin kuitenkin perjantaina kirjaani varten erästä asiantuntijaa ja nauhoitin kaksituntisen keskustelun. Kun litteroin nauhaa kotona, huomasin melkeinpä järkytyksekseni, että puhun murretta. Vieläpä lievästi lounaissuomalaisittain eli ns. turkulaisittain vääntäen, kuten Jaakko on minua aina matkinut. Eikä se ole mikään ihme, sillä äitini on Perniöstä ja myös oman kotiseutuni murre on saanut paljon vaikutteita lounaismurteista.
Puhumattakaan muuten siitä, että oma ääneni kuulosti nauhlta kuunneltuna kamalalta, mutta se nyt on ihan perusjuttu: varmaankin jokainen sanoo oman äänensä kuulostavan rumalta, kun kuulee sen muualta kuin suoraan omasta suustaan. En käsitä mistä se johtuu. Miksi oma ääni kuulostaa nimeomaan aina epämiellyttävältä, eikä vain yksinkertaisesti erilaiselta?
Luulen, että tajusin tämän puheeni murteellisuuden vasta nyt, sillä en ehkä koskaan ole nauhoittanut ja kuunnellut niin rentoa keskustelua kuin perjantainen keskustelu oli. Toki kuuntelen omia Insta-storyjani tai Tyyli.com-TV:n videoitani, mutta niissä poikkeuksetta esiinnyn ja keskityn nimenomaan ulosantiini.
Sain itseni kiinni ajatuksesta, jollaisen en koskaan olisi uskonut pälkähtävän päähäni. Täytyy ehkä kiinnittää huomita puheeseen ja koittaa puhua vähän yleiskielisemmin, jotta kuulostan asiallisemmalta ja vakavastiotettavammalta. Tämän takia ihmiset, kuten äitini, joskus 70-luvulla luopuivat murteistaan. Jotta he eivät kuulostaisi niin maalaisilta. Olin kauhuissani aikoinaan, kun äitini kertoi, että pyrki nuorena tietoisesti eroon murteestaan ja puhui sitä vain perheensä kanssa. Ja nyt tuo sama ajatus oli omassa päässäni. Olen aina ihaillut murteita ja ollut niistä loputtoman kiinnostunut. Ja nyt halusin omastani eroon?
Onhan se tietysti totta, että yleiskieltä puhuva poliitikko kuulostaa virallisemmalta kuin jos hän vaikkapa viäntäisi oikein kertakaikkisen leveää savoa. Ja että kyllähän murteisiin kiinnittää väkisinkin huomiota. Oikein erikoinen puhetapa tai murre saa joskus nauramaankin. On ymmärrettävää, ettei murteellista kieltä ota ihan niin vakavissaan kuin tiukan yleiskielistä.
Olen hämmentynyt. Toisaalta ymmärrän itseäni, kun mietin, että haluaisin jatkossa nimenomaan että minut ja asiani (esimerkiksi kirjani ja sen tärkeä aihe, synnytysmasennus) otettaisiin tosissaan eikä kukaan kiinnittäisi huomiota siihen miten puhun vaan mitä puhun. Toisaalta taas tuntuisi kauhealta koittaa kitkeä itsestään irti juuriaan.
Näitä kotiseutu- ja murreasioita on miettinyt muuten ihan eri kanteilta sen jälkeen, kun on saanut lapsen. Tuntuu väliltä oudolta ajatella, että lapseni on puhdasverinen helsinkiläinen ja puhuu kenties joskus ihan kunnolla helsinkiläisittäin. Ei siinä, että siinä olisi mitään pahaa. Stadin slangikin on yhtä lailla hieno puhekielen muoto kuin maaseutumurteetkin. Mutta se, ettei lapseni ehkä ole tulevaisuudessa yhtään kiinnostunut minulle niin rakkaasta Harjavallasta, sattuu jo valmiiksi sydämeen.
Mitä mieltä te olette aiheesta? Mitä murteita te puhutte ja mitä ajattelette murteita puhuvista ihmisistä?
Rakastan murteita! Olen itse syntynyt Helsingissä ja tiedän puheeni olevan tyypillisen laiska ja nasaali-painotteinen, slangisanat eivät kuitenkaan teininä tarttuneet puheeseen, joten omasta mielestäni puhun vaan tylsän tavallisesti. Murre on ihana persoonallinen piirre ja ”murteettomana” puhujana kadehdin kaikkia söpöjä murresanoja ja murteita.
Olen asunut ulkomailla jo vuosia, ja suomea tulee nykyään puhuttua varsin harvoin. Toki luen ja kirjoitan suomeksi päivittäin, mutten juurikaan koskaan puhu suomea – WhatsApp ja Facebookin chat ovat osoittautuneet toimivimmiksi keskusteluväyliksi perheen ja ystävien kesken. Siksipä melkein järkytyn aina suuni avatessani siitä, kuinka sujuvaa Imatraa nykyään puhunkaan! Ja meillähän ei kotona koskaan edes puhuttu kyseistä Itä-Suomen murretta, sillä vanhempani ovat muualta kotoisin. Tiedä sitten mistä kotiseudun murre on lähtenyt kumpuamaan näin vuosien tauon jälkeen. Kaupan päälle vielä ruosteisella ulkosuomalaisen aksentilla.. En uskalla vielä edes kuvitella millaisen murreperinnön tulemme tuleville lapsillemme jättämään..
Olen helsinkiläinen, jonka puheeseen tarttuvat helposti murresanat. Oleskelemme paljon Kuopion seudulla ja savo sopii suuhuni melko hyvin. Minusta murteet ovat kielen rikkautta ja huomaan leppoistavani tilanteita tietoisesti käyttämällä murreilmaisuja. On varmasti niin, että voimakas murre voi aiheuttaa jotain fiiliksiä kuulijoissa, mutta itse tykkään jos ihminen voi rennosti olla oma itsensä. Sivistyksen mittari ei ole se mitä murretta puhut, vaan miten suvaitsevainen olet erilaisuudelle. Kuka määrittää sen mikä on oikein ja kaunista kieltä? Ei kukaan.
Murteet ovat ihania, Suomen kielen rikkaus!
Mielestäni on hienoa, että tyttärenne elää maailmassa, jossa hän oppii
satakuntalais-, turkulais-, helsinkiläis,- oululais-, ja savolaisvivahteita puhekielessä!
Täällä pohojalaanen jonka sukujuuret vahvasti Lapissa. Satakunnassa asuin 10v, ja seki tarttui jonkin verran noina vuosina,mutta se on jännä että kun tuli kotiseudulle tai puhui puhelimessa pohjalaisen ystävän kanssa,oma murre tuli heti mukaan! Ja lapinmurrekki voi joskus vahingossa livahtaa jos siellä pitkään oon viettänyt aikaa 🙂 kyllä murre on rikkaus eikä tässä munkaan maalaisjunttimurteessa oo mitää hävettävää, tylsääki jos aina kirjakieltä puhuisi. Mutta joo esim somessa asiallisissa keskusteluissa usein kirjoitan kirjakieltä, mutta onneksi on pohjalaisillekki omat ryhmät kuten Rasat pärkyää (suomeksi lapaset pärkyytyy,hah) jossa saa niin ristuksen palijo vetää settiä omalla murtehella! Kirjaasi muuten orotellessa, aion hankkia vaikka vielä lapseton olenkin mutta masis on tuttua joten uskon että antaa toivoa ja avaimia… halit!
Mielenkiintoinen aihe ja itsereflektio murteisiin liittyvistä ennakkoluuloista. Olen itse Lapista, mutta opiskellut Turussa ja nykyään asun Helsingissä. Turussa aloin tietoisesti häivyttää Lapin murrettani, koska ihmiset kiinnittivät siihen niin paljon huomiota. Jostain syystä ihmisten jatkuva kommentointi ärsytti, joten aloin puhua enemmän yleiskieltä, vaikka omaa murretta rakastinkin ja olin siitä ylpeä. Nykyään puhun mielestäni melko pääkaupunkilaisittain, vaikka toki paikalliset huomaavat yleensä että olen muualta kotoisin. Ja heti kun sisko soittaa muuttuu minunkin puhe lappilaiseksi 🙂
Uudessa työpaikassa Turussa työkaveri totesi kahden lauseen jälkeen: Oletko Porista? Mutta Porissa luokkakokouksessa tokaisivat, että Turun murre on tarttunut.
Murteet on rikkaus! Mie puhun ja kirjoitan ylppeesti murteellani, toki kirjakieltä silloin ku se vaatii. Oon syntynyt Pohjois-Karjalassa ja nyt asunut muutaman vuoden Pohjois-Savossa. On aina hauskaa kun ihmiset kommentoi että oon selvästi jostain muualta kotoisin 😀 Eikä murre mielestäni tee ihmisestä mitenkään vähemmän vakavasti otettavaa. (Toki poliitikot yms ovat asia erikseen.) Persoonallisuus ja murteet vaan rohkeasti esille!