Kaikki vaatteet yhdestä kaupasta

 

Kaupallinen yhteistyö: Bubbleroom

Aika tasan kymmenen vuotta sitten aloitin ensimmäisen blogini, muotiblogin, ja olen blogannut siitä lähtien. Muoti onkin yksi suurimmista intohimoistani ja on ihanaa heittäytyä välillä muotibloggaajaksi, vaikka perhe-lifestyleblogia nyt pidänkin. Pääsin tekemään yhteistyötä ruotsalaisen Bubbleroomin kanssa ja vaikka olinkin tutustunut jo aiemmin heidän nettiputiikkiinsa, yllätyin eri merkkien laajasta valikoimasta. Tähän yhteistyöhön ylleni valikoitui kuitenkin Bubbleroomin omia merkkejä ja pelkästään niiden vaate- ja asustevalikoima on todella kattava. Löysin suosikkeja niin oloasuun, arkityyliin kuin juhlastailiinkin!

 

Neuletakki Happy Holly

T-paita 77thFLEA

Leggingsit 77thFLEA

Oloasuuni valkkasin ihan ensimmäisenä vaaleanpunaisen girl boss -t-paidan, sillä olen ihan heikkona feministitekstipaitoihin. Tätä aion käyttää kyllä kodin ulkopuolellakin: näyttää superhyvältä esimerkiksi farkkujen ja bleiserin kanssa. Samettipintaiset leggingsit puolestaan tekevät oloasusta astetta siistimmät. Olen parantumaton kotiröntsäilijä ja hengailen oman kodin suojissa usein aika karseissa oloasuissa, mutta nyt aion parantaa tapani ja yhdistää näihin samettileggareihin siistejä yläosia kotonakin.

Tuo armykuosinen neule kiinnitti sekin huomioni verkkokaupassa, sillä vaikka olen tietoinen camon uudesta tulemisesta, en ole vielä hankkinut mitään vaatetta trendikuosissa. Myös tätä voisin hyvin käyttää kodin ulkopuolellakin, mutta luulen että kääriydyn tämän pehmoisuuteen nimenomaan kotisohvalla. Neule on muuten 60-prosenttisesti puuvillaa, mikä selittää ihanan pehmeyden.


Leotakki Bubbleroom

Neule Bubbleroom

Pipo  77thFLEA

Farkut 77thFLEA

Nyt päästään ehdottomaan lempparituotteeseeni Bubbleroomilta, nimittäin leokuosiseen tekoturkistakkiin. Enkä ole todellakaan ainoa, joka tähän takkiin on ihastunut. Jos yhtään seuraatte muotiblogiskeneä, olette varmasti törmänneet tähän rotsiin ennenkin. Tämä löytyy nimittäin ainakin Si Modan Kaisalta, Janni Eharilta, Linda Juholalta, Sara Vanniselta ja Alexalta.

Olen jo pitkään haaveillut leokuvioisesta feikkiturkista, mutten ole tohtinut sellaista vielä ostaa. Tähän yhteistyöhön valitsin sen siis aivan ensimmäisenä ja nyt aion kääriytyä sen lämpöön talven tullen. Ihan mahtava statement-vaate, joka taatusti huomataan ja jonka kanssa voi vetää ylle vaikka mustan neuleen ja puuvillaleggingsit, mutta asu on silti megahieno. Toisaalta sen kanssa on helppo vetää asu myös ihan överiksi, joten maan pinnalle tyyliä painavat vaikka rennot tennarit ja pipo.

En malta luopua lemppareistani eli kropatuista lahkeista talvellakaan. Polvisukat ja ylipolvensaappaat pelastavat vilkkuvilta sääriltä viimassa!

Paita Chiara Forthi

Housut Chiara Forthi

Leotakin jälkeen ehkä seuraavaksi lempparein vaatteeni näistä kaikista on tämä juhlatyylin samettipintainen paita. Se on ihan äärettömän miellyttävä yllä, mutta näyttää silti juhlavalta. Odotan jo pikkujouluja, joihin voin pukea tämän ja juhlia kerrankin mukavassa asussa.

Niin ikään tämän asun housut ovat kaikessa elastaanisuudessaan mukavat yllä, mutta kevyesti kiiltävä pinta sekä prässäykset tekevät niistäkin juhlavat. Tätä kokomustaa asua voikin sitten asustaa miten tahtoo: tällä kertaa valitsin palkkikorolliset sandaalit ja äidin Ideakorun pallokorvikset. Leotakki on tietysti ihan täydellinen rotsi myös juhlaan!

Käy kurkkaamassa Bubbleroomin valikoima, oli ostoslistallasi sitten mukavia kotoilukledjuja, toimistovaatteita tai juhlakamoja! Seuraamalla Bubbleroomia Instagramissa ja rekisteröitymällä asiakkaaksi, saat 10 prosentin alen koko tilauksesta.

1 Comment

  1. Moikka, minkälaista mitoitusta samettileggarit ovat? Olen niitä ennenkin pohtinut ja nyt taas kun tuli vastaan..😆

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.