Poikien päivä

Minun päiväni -tyyppisistä postauksista on tykätty, joten teen sellaisen nyt meidän ”vapaapäivästä”, joka ei tietysti tapauksessani ole ihan vapaa, mutta vapaampi kuin muut päivät.

Meillä oli siis lapsen kanssa eilen kuulemma poikien päivä. Lapsella oli siis vapis päivähoidosta, koska minäkin olin vapaalla. Hän on hoidossa neljänä päivänä viikossa. Sanoin hänelle tiistai-iltana, että huomenna vietetään sitten tyttöjen päivää. Ei, poikien, kuului vastaus 😀 Selvä sitten.

Heräsimme puoli yhdeksältä hyvin poikkeuksellisissa merkeissä, nimittäin E oli vieressäni. Hän nukkuu siis normaalisti omassa sängyssään omassa huoneessaan, eikä hän ole tainnut nukkua vieressämme (kotona) kertaakaan se jälkeen, kun hän siirtyi omaan sänkyyn. Paitsi poikien päivää edeltävänä yönä. Heräsimme nimittäin kolmelta yöllä siihen, että lapsi itki huoneessaan selvästi peloissaan ja kun syöksyin katsomaan, mistä on kyse, pieni pälyili jalkopäästä säikkynä tyynyään kohti ja hoki hämähämähäkkiä. Olemme ennenkin harmiksemme huomanneet, että hän on perinyt ainakin osin äitinsä hämähäkkikammon ja nyt nuo kahdeksanjalkaiset sitten tulivat ensimmäistä kertaa painajaisiin. Hän ei ole aiemmin herännyt painajaisiin ainakaan niin, että olisi jäänyt itkemään. Kun nostin hänet sängystä, hän tarrasi minuun kuin apinalapsi ja tärisi. Ei auttanut kuin kantaa hänet viereemme, missä sielläkin hän vielä epäili, että hämähäkit lymyilevät peiton alla. Valvoimme kaikki ainakin tunnin ja siksi unetkin venyivät hiukan.

Yritin viivytellä tuon tukan avaamista mahdollisimman pitkään…

E on nyt vasta keksinyt pehmolelunsa ja kantaa tuota yksisarvista nimeltään Pikku-Ihaa ihan päivähoitoon asti. Tällä kertaa hän halusi ottaa Pikku-ihaan, Airan ja Pupun mukaan sängystään…

Aamupalaksi kananmunia, jugurttia ja härkäpapugranolaa. Aamupalan jälkeen lähdimme Dinoa ulkoiluttamaan, mutta pistäydyimme leikkipuistossakin. En ole vähään aikaan sattuneesta syystä (Mallorcan reissu ym.) ollut lapsen kanssa leikkipuistossa ja huomasin suuren eron entiseen. Hän on nimittäin tässä välissä alkanut puhua entistäkin enemmän ja höpisi koko ajan, kuinka äidinkin pitäisi kiivetä mäelle, jossa liukumäki on. Väitin, etten pääse kiipeämään, koska kenkäni ovat liukkaat, johon E: Tule vain, se on helppoa.

Meidän lähileikkipuisto on superihana! Kiipeilytelineet ja muut vermeet sulautuvat kauniisti luontoon ja siellä on muun muassa tällainen ksylofoni…

… ja modernit valot!

Kun koira alkoi hermostua lopullisesti puiston ulkopuolella, lähdimme takaisin kotiin päin reittiä, jolta näkyy nousevat lentokoneet ja ohi kiitävät junat. Lapsi ei ehkä ikinä lakkaa ihmettelemästä niitä. Olin miettinyt aiemmin päivällä, pitäisikö minun ottaa puheeksi lapsen painajainen ja hämähäkit. En sanonut kuitenkaan mitään eikä lapsikaan puhunut niistä aamulla. Vasta kotiin kävellessämme hän ilmeisesti yhtäkkiä muisti yölliset tapahtumat. Hän alkoi kertoa hämähäkeistä ja siitä, kuinka häntä pelotti. Sanoin, että ymmärrän häntä ja että painajaisunet ovat tosi kurjia, mutta ne eivät ole todellisuutta. Sanoin myös, että hämähäkit ovat kilttejä eikä niitä tarvitse pelätä. Alan kuitenkin epäillä, että lapsi tajuaa huijauksen. Pelot ovat kuitenkin ilmeisesti hyvin pitkälti opittuja ja siksi yritän viimeiseen asti esittää, etten pelkää hämähäkkejä. Tuntuu kamalalta, että lapseni saa tämän saman pahuksen fobian hankaloittamaan elämäänsä.

Kotiin tullessamme kello alkoi olla jo normaali päiväuniaika, mutta E nukkuu vapaapäivinä pidempään aamulla, joten päikytkin venyvät aina vähän. Minun piti kuvata Tyyli.comin Perjantaipurkit, sillä olin unohtanut edellisenä työpäivänä kännykkäni kotiin, kun piti kuvata video töissä. Ajattelin, että kuvaan klipit vielä lapsen ollessa hereillä, etten häiritse höpötyksilläni hänen uniaan. E touhuili omiaan, ”meikkasi” ja katsoi Pipsa Possua, kun kuvasin videon. Lopulta en edes huomannut ajan kulua ja lapsi nukahti unilleen vasta kahdelta, pari tuntia normaaliajan jälkeen.

Kuvaan toisinaan työhuone-vaatehuoneessamme ja siivoilin ennen kuvauksia huonetta, joka on aika usein täysin hävityksen kauhistus.

Päiväunien aikana tein blogitöitä ja kirjoitin muun muassa Olen pettynyt sinuun, Jari Sinkkonen -postauksen. Aihe on minulle sydäntä lähellä, joten olin vähän harmissani, ettei aikaa kirjoittamiseen ollut enempää, mutta toisaalta halusin julkaista jutun nopeasti.

Neljän maissa lapsi alkoi heräillä ja lähdimme heti kohti Myyrmannia. Meidän yhteinen juttumme on sushipäivällinen ko. kauppakeskuksessa aika usein vapaapäivinämme ja pysyimme perinteissä. E tietää jo, mitä tarkoittaa, kun lähdetään tyymään eekkuja Myymanniin (syömään herkkuja Myyrmanniin).

Tykkään niin paljon tuosta hopeisesta takista, jonka löysin kirpparilta.

Myyrmannin Luckiefun’s Restaurant on muuten heittämällä paras sushibuffa, jossa olen käynyt (Suomessa). Vieressä on siis myös peruskiinalaisen ruoan buffa, mutta itse pitäydyn tiukasti sushissa. Buffassa on tosi paljon erilaisia susheja ja koostumus on superhyvä! Itse syön pääosin peruslohinigirejä, vaikka vieressä olisi mitä erikoisuuksia, mutta nekin ovat tuolla paljon parempia kuin muissa buffeteissa. Henkilökunta on myös aina tosi ystävällistä. E ei välitä sushista mutta kevätrullia hän ahmii.

Ruoan jälkeen siirrymme aina leikkimään. Myyrmannissa on aika hauska leikkipaikka ja nauroin, kun kaksi muuta lasta yritti työntää pienempää E:tä korkean kiipeilykuution päälle. Yritys ei onnistunut ja lapset alkoivat rakentaa E:lle portaita, jotta hänkin pääsisi kuution päälle. Lapsi hihkui onnellisena: Tässä on minun uusi kaveri.

Perinteeseen kuuluu myös vierailu leikkipaikan vieressä olevassa eläinkaupassa. Lapsi huuteli taas onnellisena: Pupuja, hiiriä, marsuja, voi ihania. Kaupassa on myös lintuja, kaloja ja varmaan jotain inhottavuuksia, mutta en koskaan uskalla kurkata terraarioihin. Olisi varmaan pitänyt kysyä, onko liikkeessä hämähäkkejä, näyttää niitä lapselle ja kertoa kuinka ihania ne ovat. Myyjä oli täyttämässä akvaarioita, kun menimme katsomaan kaloja. Hän sanoi luulleensa, että paikalle tuli isompikin lapsi, kun puhetta tuli niin paljon. Sanoin, että ilmeisesti tämä kaksivuotias puhuu enemmän kuin samanikäiset useimmiten.

Lähdimme kotia kohti perinteisen vastalausemyrskyn pauhatessa rattaissa. Kipaisin vielä kaupassa ostamassa persimoneja, nyt kun on niiden kausi ja ne ovat niin hyviä! Saatoin myös ostaa purkin lempijätskiäni raparperisorbettia, kun kerrankin kävin kaupassa, josta sitä saa.

Olimme vasta kahdeksalta kotona ja E saikin painua saman tien pehkuihin. Perusiltapuuhat, Puppe-satu ja valot pois. Lapsi nukahti nopeasti. Töistä tuli viestiä, että yksi klippi oli unohtunut kuvaamastani videosta ja olin ehtinyt jo poistaa sen puhelimesta. Turhaa työtä siis koko kuvaus. Aamulla  toimituksessa uusi yritys.

Omaa aikaani vietin samalla tavalla kuin joka ilta: selasin hetken Instagramia, katsoin Modernia perhettä ja saatoin syödä vähän sitä raparperisorbettia. Nukahdin itsekin jo kymmenen jälkeen.