Paras kokemus
Jaakko järjesti yllätyksenä Johannan kanssani Ultra Bran lauantain konserttiin. Sain siis häneltä syntymäpäivälahjaksi lipun, mutta hän väitti ettei saanut kuin yhden ja senkin huonolta paikalta. Oli vielä torstaihin asti siinä luulossa, että menen yksin keikalle, mutta sitten tulikin kuvaviesti kahdesta lipusta ja tieto, että Johanna tulee mukaani. Jee! Enää keikka ei tuonut ihan niin suuria tunteita kuin Ruississa, mutta kyllä nytkin koko konsertti meni kylmissä väreissä.
En voinut olla pohtimatta, miksi Ultra Bra on tehnyt minuun niin suuren vaikutuksen: en kuunnellut bändiä 90-luvulla, koska olin niin nuori. Asuin maalla enkä tiennyt mitään Helsingistä, minne monet UB:n sanat sijoittuvat. Näistä syistä en koskaan aiemmin ole käynyt bändin keikoillakaan. Kaiken lisäksi isäni nyrpisteli aina nenäänsä musiikille, koska se toi hänen mieleensä taistolaiskuoron. Siltikin bändi, sen musiikki ja sanoitukset iskevät lujaa vielä tänäkin päivänä. Jotain todella spesiaaliahan tuossa täytyy muutenkin olla, kun tyypit tekevät paluun toista kymmentä vuotta myöhemmin ja myyvät kolme kertaa Hartwallin täyteen.
Paras uutinen
Viikon breaking news oli ehdottomasti Jaakon vetämän sarjan, Sensuroimaton Päivärinta, valitseminen Kultainen Venla -finaaliin. Olen niiiin ylpeä koko poppoosta! Samalla olen tosin vähän nyrpeänä siitä, ettei gaalaan jaella mitään avec-kutsuja, ainakaan siis tuollaisille tuotantotiimeille. Vähänkö olisin halunnut Venla-gaalaan!
Paras sarja
Minulla oli koko Girlsin kokoinen aukko sivistyksessä ja paikkaan tuota aukkoa parhaillaan. Onhan se kaikessa edistyksellisyydessään aika huikea.
Paras herkku
Miksi Kiss Kissejä syödään vain jouluisin? Vai syökö joku näitä ympäri vuoden? Nämä kuuluvat ehdottomasti maailman parhaiden karkkien top kolmoseen. Johanna voi käsittää makuani tässä(kään) asiassa, mutta en kai voi olla ainut Kiss Kiss -fani?
Paras joulukuusi
Joulukuusemme koristuksessa on nähty monen työtunnin verran vaivaa, mutta tulipahan tehtyä. Tämän hetken trendikuusi on ehdottomasti Alexan inspiroima kukkajoulukuusi, mutta meillä on ihan tyystin erilainen. Pom pom -köynnöksistä kysyttiin Instassakin ja olen ne tosiaan ihan omin kätösin tehnyt. Esittelen kuusta paremmin huomenna!
Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.