Keskustelu, joka käytiin ennen miehen viikon mittaista Dubain-matkaa:
– Mulla on ihan hyvä fiilis tästä viikosta. Kyllä me selvitään E:n kanssa ihan hyvin.
– Eihän siinä ole mitään jännitettävää. E on paljon kiltimpikin, kun sen kanssa on kahdestaan. Sen kanssa oli tosi helppoa, kun sä olit Mallorcalla.
– Niin tai olisiko niin, että se on isän kanssa kiltisti ja äidille uhmaa kahta kauheammin, kun ollaan kahdestaan?
– Ei kyllä mä luulen, että se kiltteys johtuu siitä, että sen kanssa on kahdestaan.
Tekstiviestikeskustelu, joka käytiin noin kolmen päivän ja tusinan spagettia muistuttavan kaksivuotiaan lattialta nostamisen jälkeen:
– Miten teillä menee?
– Varmaan voisin sun mieliksi sanoa, että tosi hyvin, mutta koska erehdyit kehumaan, kuinka kiltisti E on aina sun kanssa, niin ihan pakko sanoa, että se on ollut nyt aika hankala.
– Ai, no voi kurja. Onko teillä tarpeeksi aktiviteettia?
– ….
Tekstiviestikeskustelu siskon kanssa:
– Siis arvaa, mitä Jaakko sanoi, kun mä sanoin, että E on ollut nyt viime päivinä tosi hankala. Se kysyi, että ONKO OLLUT TARPEEKSI AKTIVITEETTIA.
– !!!!!
– Jep.
– Avioero.
Kuka tahansa äiti olisi voinut jo ensimmäisen keskustelun perusteella vahvistaa, että jep, isien arviot jälkikasvunsa käyttäytymisestä on pelkkää illuusiota. Äidit ovat niitä, kenelle paljastetaan todelliset minät. Jopa vielä ihan aikuisuudessa, kuulemma.
Johtuuko tämä sukupuolten välisistä luonne-eroista: naiset ja äidit ovat stereotypisesti jotenkin hellempiä, empaattisempia, heiltä odotetaan siksi enemmän ymmärrystä, lohtua, anteeksiantoa ja turvaa? Vai johtuuko se sukupuolirooleista: äidit ovat usein pidempään ja enemmän lapsen kanssa kotona, jolloin heistä tulee lapsen silmissä se turvasatama/likasanko, jonka päälle voi sylkeä kaiken raivonsa, uhmansa ja muut uudet tunteensa, saada lohtua ja hellyyttä?
Kun menimme iskää vastaan lentokentälle keräilin taas kiukuttelevaa lasta lentokentän lattioilta. Hän ei suostunut liikkumaan muuten kuin selkävaivaisen ja kätensä maitohapoille kantamisesta saaneen äidin sylissä. Kun iskä sitten saapui ja kysyi lapselta, käveleekö hän itse autolle. Sanoin, että ei se nyt kuulemma suostu. Mutta suostuihan se, kun iskä pyysi.
Kommenttiboksi on auki kaikelle patoutuneelle isiin ja uhmiin liittyville ärsytyksille 😀 Onko jollakulla toisenlaisia kokemuksia: että isä saisikin suurimman osan uhmasta ja muista raivoista kontolleen?
Se on just eikä melkein noin 😁 olen ihan helisemässä kohta 3-vuotiaan kanssa kotona koko päivän kun hänen mielestään kaikki on PERSEESTÄ. Ihan sama miten päin tekisi. Isi tulee kotiin, ja lapsesta paljastuu nätisti leikkivä enkeli. Sitten minä näytän ja kuulostan ihan hullulta kun olen valittanut koko päivän huonosti käyttäytyvästä lapsesta 😀 Ja myös mulle on heitetty toi aktiviteetti-kortti. Kaikki äidit (tai siis kotona pääsääntöisesti oleva vanhempi) tietää että sen lapsen viihdyttämisen lomassa tarvis ehtiä jotain kotihommiakin ja joskus vaikka vähän levähtääkin, varsinkin kun nyt on 4kk pikkusiskokin. Blaaaah, miehet ja BLAAH uhmaikäiset! 😅
Innot aktiviteetteihinkin karisee nopeasti, kun saa sitä meillä n. 14 kiloista pakettia kanniskella sitten ympäriinsä, kun muu ei kelpaakaan. Näin kärjistetysti sanottuna. Meillä on aivan sama tilanne. 2v3kk tyttö koettelee melkoisesti äidin hermoja, samalla kun isän kanssa kaikki sujuu yleensä helposti. Yleensä pystyn ottamaan tilanteet lungisti ja ajattelemalla, että raivarit eivät kohdistu minuun, vaan lapsi ikäkaudelleen tyypillisesti käsittelee tunteitaan. Ei kuitenkaan aina naurata, varsinkaan ihmisten ilmoilla, kun saa sitä raivopakkausta kerätä lattioilta huutamasta tai niinä päivinä, jolloin jokainen pienikin asia menee väärin ja johtaa itkupotkuraivareihin. Huoh.
Meillä taas menee vähän toisinpäin. Usälle tosin ei raivota, uhma näkyy muuten: ei käydä nukkumaan vaan yritetään hyppyyttää erilaisilla pyynnöillä, ulkovaatteiden pukemista löysälle spagetille, kaikista muistakin toimista karataan yms yms.. Luulen, että mies ei vaan ole niin johdonmukainen, joten hälle kokeilee kaikkea. Minullekin kokeilee, mutta paljon vähemmän ja lopettaa nopeammin. Mistä lie johtuu… Mitenköhän menee tämän seuraavan kanssa, hän on vasta helppo 7-viikkoinen 😀
Osui ja upposi.Meidän 4vee on koko ikänsä päästänyt isänsä melko helpolla uhman suhteen. Kyllä se on äiti jolle näytetään kaikki tunteet. Ja tuo aktiviteetti..oon niin monesti kuullut saman. Ja joka kerta muistutan itseäni että olen äiti,en viihdetoimisto. Kyllä normi arki riittää.:)
Tämä kirjoitus tuli niin hyvään saumaan, ehkä siksi, että meillä on ihan saman ikäinen taapero kotona. Meillä on lähinnä tällä hetkellä käskyjen uhmaamista: karkuun juoksua, pukeutumuslötköilyä, ruuan heittelyä, kieltojen uhmaamista ja niille nauramista ja pelleilyä. Isän ei tarvitse kuin vähän korottaa ääntään, niin useinmiten aina totellaan. Mun komennoille puolestaan nauretaan ja toiminta vain yltyy ja jos vielä erehdyn korottamaan kunnolla ääntäni, niin enemmän naurua. Voi argh! Yritän kehua hyvästä toiminnasta ja kertoa etukäteen asioista & mitä käytöstä odotetaan ja olla muutenkin johdonmukainen, mutta ei.. Ainoastaan uhkailu toimii silloin tällöin: ”et sitten pääse mukaan kauppaan/pihalle tms”. Mutta kaiken kaikkiaan tosi turhauttavaa ja ärsyttävää ja miksienosaa-mitäteenväärin-paskamutsi fiilis!
Ihan loistavaa, sai päivän naurut!!!😊 täälläkin taistellaan päivittäin 3-vuotiaan kanssa, mut tämäkin vaan onneksi ohimenevä ”vaihe”😂😂
Ahahahaa, voi helvetti sentään. Meillä on lähes saman ikäinen tyttö kuin sinulla, ja näinhän se täsmälleen menee.
Kuinka mieltä lämmittääkään sitten anopin, sukulaistädin, naapurin tai OMAN MIEHEN ystävällinen opastus: ”kun se lapsen kanssahan vaan pitää xxx” tai ”teet vaan tarpeeksi yyyy” ja ”olethan varmasti tehnyt zzz”. Nngghhhh.
Meillä isi kantaa nuoren miehen(2v 3kk)! Isi ei tajua, että äiti ei sitten kanna, kun käsissä on vauvan turvakaukalo &vauva-yhdistelmä, kaksi kassia ruokaa ja olalla hoitolaukku, edessä 16 porrasta ei isi olekaan paikalla auttamassa 😀
Juu täällä ihan sama, paitsi että meillä ei reilu kaks veelle isi kelpaa mihinkään, jos äiti on kotona, eli mina teen kaiken (pukemisen, ruokailu, iltapesut, leikkiminen ym. ym…..näin vain ollut koko ajan ja odotan odottamista, että millos se isimieskin alkais kelpaan…) näiden lisäks siis saan kaiken uhmailun päälle! Melkein sisäisesti hymyilin kun poikkeuksellisesti mies haki yks päivä tytön hoidosta ja hoitajakin naureskeli, että oli tyttö ”vähän suuttunu” ku iskä tulikin hakeen, eikä äiti :DDD Siinä sai sit kaikkien edessä mieskin välillä tuta tytön kiukutteluja 😀