KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: SANA-SOL
En ole mielestäni aiemmin kärsinyt suuremmin talven pimeydestä. Ennemminkin kylmyydestä, lumesta ja loskasta. Tänä vuonna on pimeys iski vasten kasvoja ja kovaa. Niin kovaa, että mietin, miten ihmeessä me suomalaiset mitenkään voimme selviytyä tästä suurimman osan vuodesta kestävästä talvesta ja auringottomuudesta. Että aurinkoisemmilla mailla elävien täytyy voida tuhat kertaa paremmin kuin meidän suomalaisten. Jaakko on samanlainen talvimasistelija. Olemme siis molemmat koko talven yli laahustavia haamuja, jotka yrittävät vain selviytyä synkästä ajanjaksosta päivä kerrallaan. Me niin muutetaan viimeistään eläkeiässä talviksi muualle…
Kun surkuttelin eräänä päivänä oikein kunnolla valotonta elämääni, muistin että kaverini kertoi saaneensa avun talvisynkistelyyn D-vitamiinikuurista. Itsestä huolta pitäminen on näin ruuhkavuosina jäänyt kaiken muun muka-tärkeämmän jalkoihin, ja olen tuskin edes suonut ajatusta sille, mahdanko saada kaikki tarvittavat vitamiinit ja hivenaineet koneistooni. Välillä tuntuu, että pitäisi muistaa ja ehtiä niin monta asiaa jo pelkästään omaan terveyteen liittyen, että tekee mieli luovuttaa kokonaan. Ehdinkö liikkua tarpeeksi? Muistanko syödä tarpeeksi usein, paljon ja terveellisesti? Muistanko juoda tarpeeksi vettä? Saada tarvittavat vitamiinit, rasvat, kalsiumit ja kaikki muut mahdolliset tärkeät jutut? Vastus jokaiseen kysymykseen on en.
Päätin kuitenkin kokeilla muistaa edes sen D-vitamiinin joka päivä. Sehän on kuin aurinkoa mutta purkista sisäisesti nautittuna. Se on pakko auttaa tähän ainaiseen synkkyyteen. Vitamiinipurkin strateginen asettelu mahdollisimman näkyvästi tiskipöydälle on auttanut muistamaan tabletin ottamisen. Purnukoiden jemmaaminen kaappeihin ei kannata, sieltä niitä ei muista kaivaa erkkikään.
D-vitamiinillahan on tärkeä rooli luuston ja hampaiden pysymiselle normaaleina, sillä kalsium ei imeydy ilman D-vitamiinia. Luuston lisäksi sillä on positiivisia vaikutuksia myös lihaksille ja vastustuskyvylle.
Kesällä D-vitamiinivarastot täyttyvät näppärästi aika lyhyelläkin aurinkoaltistuksella päivässä. Harmi vain, että kesäauringosta kerätyt vitamiinit kestävät varastossa vain kuukaudeesta kahteen, ja talvella D-vitamiinin muodostus auringon valon kautta ei ole riittävää. Talvella riittävät D-vitamiinit suositellaan kerättäväksi ruokavaliosta, mutta olen aika varma että kohdallani D-vitamiinin saanti ruoasta jää tosi vähäiseksi. En juo maitoa ja maitovalmisteet ovat muutenkin hyvin vähällä käytöllä. Parhaat D-vitamiinin lähteet ovat kalanmaksa ja mäti, mutta näitä nyt tulee nautittua tuskin koskaan. Kalaa kyllä syön toisinaan, mutta niistä parhaimpia D:n kannalta eli kuhaa, siikaa, muikkuja hyvin, hyvin harvoin.
Innostuin tämän yhteistyön myötä Sana-Solin vitamiineista, sillä tablettien uusi muotoilu miellyttää meitä, jotka inhoamme nieleskellä sellaisia isoja ja karheita tabletteja, jotka takertuvat kurkkuun kiinni. Tykkään itse kuitenkin mieluummin niellä kuin pureskella vitamiinitablettini, joten nämä uudet näppärät muotoilut tulevat tarpeeseen! Vahvat D-vitamiinit ovat pieniä ja pyöreitä ja esimerkiksi C-, B12- ja monivitamiinit sekä kalsiumit jännästi tuollaisia litteitä ja mantelinmuotoisia.
Lapselle on helppo annostella päivän vitamiinit Sana-Solin klassikkopullosta nestemäisenä. Tuo pullo on kyllä niin nostalginen, täsmälleen sama oli aina meillä lapsuudenkodin kaapissa! Eikä ihme, se on nimittäin ollut olemassa jo vuodesta 1933. Jaakon ehdoton suosikki ovat Sana-Solin Vitanallet eli nallenmuotoiset monivitamiinit! Veikkaisin, että niillä saa myös lapset syömään vitamiininsa aika näppärästi joka päivä. Noissa nalleissa on ikärajana 3 vuotta.
Miten te nautitte (D-)vitamiininne?
Sama ongelma, kävi ilmi että varastorauta (s-ferrit) oli raskauden ja synnytyksen jäljiltä todella matala, eli kärsin raudanpuutteesta. Kävin itse yksityisessä labrassa (20e) kun tk-lääkäri ei halunnut mittauttaa sitä, nyt olen ollut rautakuurilla muutaman viikon ja on paljon pirteämpi olo! Hb oli koko ajan priimaa.