Olimme viikonloppuna Tapiolan Ratsastuskeskuksessa, missä järjestettiin avoimet ovet -tapahtuma. Talli oli ihan täynnä porukkaa ja lapset jonottivat pilttuiden ovilla, jotta voisivat edes hipaista hevosia. Huomasin, että aika monet lapset (ja jotkut aikuisetkin) lähestyivät kädet ojossa hevosia ja lätsäyttivät kätensä suoraan siihen turvan yläpuolelle. Onneksi eräs tiukahko tallitäti tuli välillä sanomaan, ettei hevosta saa koskaan lähestyä sillä tavalla, vaan käsi annetaan ensin varovasti haisteltavaksi. Hän jopa havainnollisti eräälle tytölle, miltä tuntuisi jos tuntematon ihminen läväyttäisi vaikka kadulla kätensä suoraan kohti omaa naamaa. Kuulemma jotkut olivat yrittäneet kurkotella nurkkaan vetäytynyttä hevosta pilttuiden ovilta.
Tuntuu, että monet ovat ihan vieraantuneet eläimistä (lukuun ottamatta jotain seurapuudeleita) eivätkä ymmärrä yhtään, miten sellaisten kanssa kuuluu olla ja mitä opettaa niistä lapsille. Uskon, että monet olettavat, että jos on järjestetty tilaisuus, jossa eläimiä pääsee koskemaan, voi mennä takuuseen siitä että ko. eläimet käyttäytyvät niin kuin ihmiset toivovat. Silloinkin kun niitä kohtelee miten sattuu.
Eläin ei kuitenkaan ole huono tai vääränlainen, jos se puolustautuu itselleen epämiellytävässä tilanteessa. Tuntuu, että koiriltakin odotetaan aivan yliluonnollisia hermoja. Niiden pitäisi sietää ties millaista hännästä vetämistä ja painia. Ja kun ne sitten kerran puolustautuvat näykkäämällä, ne viedään piikille. Surullista.
Kaikki koiranomistajat ovat varmasti aika usein tilanteessa, jossa lapset rynnivät silittämään ja jahtaamaan koiraa. Aika usein omistajalta onneksi nykyisin kysytään, saako koiraa silittää. Oman koirani kohdalla sanon aika usein, että Dino ei niin välitä rapsutuksista, joten ei kiitos. Dino on kiltti eikä ole koskaan purrut, mutten luota yhteenkään eläimeen niin paljon, että uskaltaisin ottaa siitä sataprosenttisen vastuun. Varsinkaan jos kyseessä on jonkun toisen lapsi.
Vanhempien pitää kertoa lapsilleen, miten eläimiä kuuluu kohdella. Se on vanhemman vastuulla, vaikkei hän edes tietäisi eläimistä mitään tai pitäisi niistä. Vanhempien pitää myös muistaa kertoa, ettei esimerkiksi kaikkia koiria saa aina lähestyä, vaikka kysyisikin luvan. Ja etteivät kaikki koirat ole samanlaisia.
Kiitos Irene tästä! Meidän koira ei yrityksistä huolimatta ole lapsiin tottunut. Koira on pentuna pelästynyt silittämään rynnänneitä lapsia ja koska kyseessä on pelkokoira, ei sitä pelkoa ihan helposti saa pois. Tasaisesti on ongelmana, että lapset yrittävät päästä silittämään koiraa, välillä vielä silloinkin kun on kerrottu, että tätä koiraa ei saa silittää. Olenkin välillä miettinyt, että kun vanhemmat hyvin opettavat lapsia kysymään ”saako silittää” niin pitäisi opettaa myös kuuntelemaan omistajan vastaus, koska joidenkin koirien kohdalla se on ”ei”.
Hyvä kannanotto! Olen itse paljolti samaa mieltä. 🙂
Meidän pitkäkarvainen kissa on usein lasten ihastelun kohteena. Kissa kuitenkin pelkää lapsia ja monesti joudun asiaa selittelemään. Ajattelen tämän opastamisen ihan tavallisena – eihän kaikilla lapsilla tai aikuisilla ole kokemusta eläimistä, varsinkaan juuri minun lemmikistäni. Pyrin myös ymmärtämään lasta (ainakin niitä pieniä), jos hän ei syystä tai toisesta malta jättää kissaa rauhaan. Olen itse yrittänyt opettaa lastani lähestymään eläimiä varovasti. Lopputulos on kuin missä tahansa muussakin opetetussa asiassa: välillä lapsi muistaa ja malttaa lähestyä eläintä toivotulla tavalla. Välillä taas innostus tai tahtotila vievät homman väärille raiteille. Mitä haluan tällä sanoa? Sitä vain, että kyllä varmasti moni vanhempi yrittää opettaa lasta toimimaan oikein eläinten kanssa. Aina ei vaan mene ihan nappiin, kuten nyt vaikka ei ravintolassa tai ruokakaupassakaan. Isompien lasten toki toivoisi jo kuuntelevan aikuisten ohjeita tarkemmin.