Pojat syrjäytyvät ja syy on valkoisen heteromiehen syyttelijän?

Katsoin eilen Yle Kioskin Valkoinen heteromies – Lievästi ärsyttävää -videon vähän huuli pyöreänä. Siinä Aleksi Rantamaa eli Mentaalisavuke ottaa kantaa valkoisen heteromiehen dissaamiseen osana Yleisradion, Mannerheimin Lastensuojeluliiton, Suomen Mielenterveysseuran ja Mielenterveyden keskusliiton yhteistä Sekasin-kampanjaa. Pääpointti on se, että jonkun pitää puolustaa miehiä ja poikia, koska kukaan muu ei sitä tee ja koska he ovat syrjäytymisvaarassa. Videolla Rantamaa kritisoi kovin sanoin sitä, että valkoista heteromiestä saa dumata mielin määrin joutumatta vastuuseen, ja että syy kaikelle maailman pahuudelle sälytetään syyttömien valkoisten heteromiesten niskoille.

Kaikenlainen perusteeton (mies)viha ja muu öyhöttäminen on väärin, se on selvä. Kaikki ovat varmasti yhtä mieltä siitä, ettei kaikkia maailman valkoisia heteromiehiä voi niputtaa samaksi suvaitsemattomaksi sovinistiksi. Minusta sen valkoisen heteromiehen on kuitenkin vähän nihkeää lähteä uhriutumaan ja raivoamaan kohtalostaan. Miesten syrjäytyminen on ongelma, mutta se ei johdu feministeistä eikä sitä ratkaista tuollaisilla videoilla. Tuli muuten välittömästi mieleen Pyhimyksen mahtava Mulkut-biisi. Yhy-yhy-yy, ei oo minun syy. Oon valkoinen hetero, muut osaansa tyytyy.

Jaoin kerran Instagramissa tuon yllä olevan kuvan. Se ei tarkoita, että vihaisin kaikkia miehiä, jotka sattuvat olemaan valkoisia ja heteroita. Se tarkoittaa, että haluan taistella niitä rakenteita vastaan, jotka mahdollistavat sen, että maailman keskipiste on edelleenkin valkoinen heteromies. Kun meitä on täällä olemassa kaikenlaisia muitakin.

The Guardianissa pohdittiin, onko valkoisesta heteromiehestä puhuminen herjausta. Kalifornian yliopiston sukupuolen ja maskuliinisuuden tutkimuksen apulaisprofessori Tristan Bridge sanoo artikkelissa, että aiheen viimeaikainen näkyvyys ärsyttää monia. Että etuoikeus itsessään ei ole uutta, mutta se, että siitä puhutaan, on. Miehet eivät ole tottuneet siihen, että heidän etuoikeuksiaan hierotaan heidän naamalleen. Heterous, valkoisuus ja miehisyys eivät ole ennen olleet tästä näkökulmasta valokeilassa.

Bridge selittää, että miehet ovat nähneet isiensä ja isoisiensä nauttivan etuoikeuksistaan suomatta ajatustakaan sille, millä perusteella ne on saavutettu. Nyt heidät pakotetaan ajattelemaan sitä. On epämukavaa huomata saavuttaneensa aseman, jota ei varsinaisesti ole ansainnut.

Valkoinen heteromiehuus ei tarkoita, että leiman kantaja on aina paatunut misogynisti, joka kokee uhkaavaksi sen, että joku pyrkii horjuttamaan hänen valta-asemaansa. Se viittaa myös siihen vääryyteen, ettei niitä etuoikeuksiaan ole tullut ajatelleeksi. Jos vaikka mieheni sanoisi, että hänen mielestään naiset ja homot ovat jo saavuttaneet täydellisen tasa-arvon heteromiesten kanssa, joten feminismiä tai vaikkapa pridea ei enää tarvita, sanoisin että sä et nyt valkoinen heteromies vain tiedä ollenkaan, mistä puhut. Se, ettei tajua, koska ei ole omaa kokemusta, on yleistä ja inhimillistäkin. En tule useinkaan ajatelleeksi, ovatko kaikki julkiset tilat esteettömiä, koska en koskaan ole joutunut liikkumaan pyörätuolilla.

Pyörätuoliesimerkin nosti esiin myös mainio Sini Laitinen aka Papananaama, joka teki videovastineen Rantamaan videolle. Minusta Laitisen kannanotto oli kaikin puolin fiksumpi ja paremmin argumentoitu kuin Rantamaan. Olen samaa mieltä Laitisen kanssa siitä, että video oli outo valinta Sekasin-kampanjaan. ”Alt-right-liehittelyä ja haitallista vihanlietsontaa”, kuvaili Laitinen. ”Viimeinen asia, jota syrjäytynyt tai syrjäytymässä oleva nuori mies kaipaa, on katkeruus maailmaa kohtaan”. Olen samaa mieltä. Petyin, että sinänsä erittäin tärkeään kampanjaan liittyvä video oli jotenkin vain tosi laiskaa ajattelua ja yksinkertaistettua rähinää.

Siinäkin mielteemme menevät Sinin kanssa yksiin, että nuorten miesten syrjäytymisen syy ei taida olla valkoisten heteromiesten syyttely vaan toksinen maskuliinisuus. (Katso aiemminkin kehumani The Work -dokumentti, ellet usko).

Miesten ja poikien puolesta on muutenkin nyt viime aikoina otettu kantaa. Olen lukenut lähiaikoina somepäivityksiä siitä, kuinka the future is equal ja että ei saa kaikessa tyttöyden paremmuuden korostamisessa unohtaa poikia. Minusta vastakkainasettelu on outo. Se, että tyttöjen asioita ajetaan ja kaikenlaisella tyttöhypetyksellä parannetaan tyttöjen asemaa, ei ole pojilta pois, päinvastoin.

Se, että tyttöydestä ja naiseudesta pyritään tekemään arvokkaampia, kuin mitä ne perinteisesti ovat olleet ja mitä ne joillekin vieläkin edustavat (heikkoutta ja huonompaa sukupuolta), on hyötyä myös miehille. Erityisesti sellaisille, jotka eivät mahdu siihen ahtaaseen muottiin, johon heitä on sullottu koko elämänsä.

Joku ajattelee, että tytöillähän on paljon helpompaa, koska heille sukupuoli ei ole niin ahdas. Heille sallitaan useimmin esimerkiksi poikamaiset harrastukset, poikamainen ulkonäkö ja niin edelleen. Miksiköhän poikamainen tyttö on hyväksyttävämpi kuin tyttömäinen poika? Siksi, että maskuliinisuus on arvokasta ja tavoiteltavaa sukupuolesta riippumatta. Feminiinisyys sen sijaan kuuluu vain tytöille. Poikien ei kuulu olla heikkoja ja näyttää tunteitaan, pukeutua tai käyttäytyä kuin huonompi sukupuoli.

Siksi feminismi on tärkeää. Siksi tyttöjen oikeuksia pitää ajaa isosti. Siksi valkoisen heteromiehen pitää tiedostaa etuoikeutensa ja käyttää asemaansa hyvään. Poikien asemaa parannetaan hyväksymällä erilaiset tavat olla poika ja mies. Ei kiukuttelemalla videolla siitä, kuinka on välillä niin vaikeaa olla valkoinen heteromies.

12 Comment

  1. Vau, miten fiksusti kirjoitettu teksti! Hyvä sinä!

  2. Mutta onhan se hyvä ymmärtää, että jos on tasa-arvoa ajava, eri sukupuolet, seksuaalisuudet, persoonat jne hyväksyvä valkoinen heteromies, kyllähän se ihan oikeasti syö jokaista ihmistä, kun joutuu yleistetyksi porukkaan johon sattui syntymään.

    Mä en nää mitään järkeä ihmisten leimaamisessa. En edes valkoiseksi heteromieheksi. Kusipäistä voidaan puhua kusipäinä, etuoikeutetuista etuoikeutettuina. Imo sukupuolen, seksuaalisen suhtautumisen tai ihonvärinen korostaminen ei ole kenenkään kohdalla millään tapaa älykästä, vaikka se onkin luonnollinen vastareaktio syrjinnälle, jota on tapahtunut ja tapahtuu. Sillä ei auteta ketään.

    Puhumalla valkoisesta heteromiehestä aiheutetaan syyllisiä fiiliksiä niille kunnollisille ihmisille, jotka sattuivat syntymään heteroiksi, vaaleaihoisiksi ja miehiksi. Ne, joihin kritiikki oikeasti iskee, eivät anna asiasta paskaakaan, tai valittavat siitä. Ei ”valkoinen heteromies” – termillä hyvää tehdä. Kellekään.

    Ihmiset pitäisi nähdä persoonina sillä perustein, mitä he tekevät ja päättävät olla. Ei typerinä yleistyksinä syntymässä saatujen ominaisuuksiensa takia.

    1. mutta kun eihän valkoisesta heteromiehestä puhuta siksi että halutaan väkisin pointtailla ihmisen sukupuolta, ihonväriä ja seksuaalisuutta. Vaan siksi että ko. ihmisryhmä on yliedustettuna maailmassa, jossa on aivan yhtä päteviä muunlaisiakin ihmisiä. Niin kauan kun näin on, täytyy puhua valkoisesta heteromiehestä. Kyse ei ole pelkästään niistä kusipäistä vaan niistä kuuluisista rakenteista.

      1. Halutaanhan siinä nimenomaan pointtailla sekä ihonväriä, että sukupuolta, että seksuaalista suuntautumista. Jos ei haluttaisi, termi olisi jotain ihan muuta. Jos haluttaisi ihan aidosti ajaa täyttä tasa-arvoa, puhuttaisi nimenomaan valtarakenteiden ongelmista, tasavertaisesti ihmisten hyvistä puolista jne.

        Ei jauhettaisi valkoista heteromiestä.

        Selittely, ettei tää nyt pointtailua ole, on sama, kuin rasisti huutaisi neekeriä ja toteaisi, etten mä nyt ihonväriä pointtaile.

        Vastakkainasettelu ja me vs te -ajattelu on toki helppoa ja varsin hauskaa joukkohurmosta jos siitä tykkää. Tehokasta se ei ole, ei edes kovin toimivaa

        1. Mä en käsitä, miten voidaan korjata se, että valkoinen heteromies on maailman napa, ellei puhuta valkoisesta heteromiehestä.

          1. Jonathan says:

            Kieltämättä hankala pulma tämä. Ajattelen vaan, että vastaus ei välttämättä tyhjene tiettyyn ominaisuuteen.

            esim pohdit:
            ”Vaan siksi että ko. ihmisryhmä on yliedustettuna maailmassa, jossa on aivan yhtä päteviä muunlaisiakin ihmisiä.”

            Valtavirtaiset-piirteet epäilemättä helpottaa asioita aika lailla kaikissa yhteiskunnissa ja tuo myös valta-asemia. Yksinkertaistan seuraavalla selkeästi, mutta vaikka hallitseva luokka olis esim. etnisyyden tai seksuaalisen suuntautumisen suhteen täynnä erilaisuutta, ei se välttämättä automaattisesti takaa tasa-arvoista tilannetta. Jos kyseisen valtaryhmän yhdistävä lanka olisi vaikkapa uskonto, niin voisi syntyä asetelma, jossa tietty uskonto puolestaan takaisi tietyn aseman.

            Aattelen Hillan tavoin aika samoin persoonan merkityksestä. Ihonvärin vahva korostus voi mun mielestä paradoksaalisesti lisätä erottelun valtaa ja me-muut asettelua. Jos ihmisille iskostuu, että vaikkapa ihonväri on kovin merkityksellinen (esim. vallan suhteen) , niin uskon, että he myös helpommin kohtelee näitä muita ”muina”, sen sijaan että mentäisiin yksilö/persoona edellä.

            Ideaalitilanne olis kai teoreettisesti se, että vaikka valtaeliitti edustaisi esim. mitä etnisyyttä tai seksuaalista suuntautumista tahansa, sillä ei olis merkitystä jos hierarkia ei asettuisi näiden kautta. Tässä toki ehdottoman tärkeetä, että tasavertaisuus erilaisuuksien ja mahdollisuuksien tasa-arvon suhteen aidosti säilyisi. On tottakai hyvinkin pohtimisen arvoista, että miksi valta asettuu tietynlaisuudelle (vaikkapa valkoisuudelle). En vaan tiedä, jeesaako tilannetta, jos lähdetään purkamaan asiaa vahvasti se edellä, että esim. tietyn etnisyyden erottuminen valta-asemassa on automaattisesti huolestuttava asia. Tiivistäen, pulma ei siis ehkä niinkään mun mielestä kiteydy esim. ihonväriin, vaan siihen, miten valtaa saavat valtaansa käyttää.

  3. Länsimaissa naisten ongelmista puhutaan paljon enemmän kuin miesten. Miehiä saa syrjiä esim pakottamalla armeijaan ja se ei hirveästi feministejä kiinnnosta. Metoo kohu kertoo kaiken. Kun ongelma liittyy naisiin media pitää asian esillä suurella innolla. Mediaa ja feministejä ei kiinosta epäkohdat jotka liittyy miehiin. Ei ainakaan kovin paljon. Tasa-arvoon on vielä paljon matkaa.

    1. Ihan uskomatonta, että kerrankin kun PERUSTAVANLAATUINEN naisen elämään vaikuttava tekijä otetaan niin isosti esille julkisuudessa (me too), niin joku kehtaa sanoa, että ”me too -kohu kertoo kaiken. Kun ongelma liittyy naisiin, media pitää asian esillä suurella innolla”. Kerropa vaikka muita esimerkkejä, koska naisten epäkohdat ovat esillä medioissa? Ja mitä tulee siihen, ettei ”mediaa ja feministejä kiinnosta miesten asiat”, niin oliko susta just tämä postaus nyt oikea paikka tulla siitä kitisemään? Mun mielestä ei, kun tämän postauksen pointti oli nimenomaan miesten ongelmassa eli nuorten miesten syrjäytymisessä. Siitä ollaan nyt ihan kovastikin huolissaan. Yhdessä asiassa ollaan toden totta samaa mieltä: tasa-arvoon on vielä paljon matkaa. ps. Mikä ihme olettamus tuokin on, ettei ketään kiinnosta, että miehet pakotetaan armeijaan. Mä ainakin äänestän vihreitä, joiden tavoitteena valikoiva ja sukupuolineutraali asepalvelus ja lopulta vapaaehtoinen varusmiespalvelus.

  4. Samaa mieltä Hillan ja Husseinin kanssa!

    1. Naisten palkat myös asia jota media pitää jatkuvasti esillä. Annetaan vääränlainen kuva et olis muka naisten ja miesten palkoja. Täysin naurettava juttu jossa naisista tehdään uhreja jota firmat kohtelee väärin.

      1. Aa sä olitkin trolli, turhaan tuohduin 🙂

  5. Mitä ihmeen etuoikeuksia minä valkoinen heteromies olen saanut Suomessa tai minun iso-isä?

    En ole saanut minkäänlaista etuoikeutta olemalla valkoinen heteromies Suomessa. En ole saanut rahaa, en ole päässyt korkeisiin asemiin yhteisöissä tai mihinkään muualle etuoikeutettuun asemaan.

    Enkä todellakaan tykkää, että valkoista heteromiestä dissataan jatkuvasti valtamediassa ja syytetään turhaan pienen hyvässä asemassa olevan valkoisen heteromies joukon vuoksi.

    Joku raja tähän negatiiviseen keskusteluun pitää saada. Mikään muu asia ei ole viime aikoina tuntunut pahalta kuin tämä nykyinen keskustelu valkoisen heteromiehen pahuudesta ja pitää sen lisäksi pelätä kaupungilla katsomasta naisia, niin että he eivät ahdistu.

Vastaa käyttäjälle Hussein Peruuta vastaus

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.