Breaking fake news: Tosimies kuolemassa sukupuuttoon

Maskuliinisuus ei ole koskaan ennen ihmiskunnan historian aikana ollut vaarassa. Miehisen miehen yksipuolista mallia on tuotu kautta aikain esille niin populaarikulttuurissa kuin lasten kasvatuksessakin.

Patriarkaalinen yhteiskuntarakenne on luonut määreet tosimiehisyydelle: miehen on kuulunut olla ennen kaikkea vahva niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tosimies ei tunnetusti puhu eikä pussaa. Hän ei nimittäin missään nimessä ole naisellinen. Eli herkkä, empaattinen, lempeä, huolehtiva, myötätuntoinen, tunteellinen ja niin edelleen. Tällaiset naisen piirteet on ollut hyvä kasvattaa tai viimeistään koulukiusata pois jokaisesta oikeasta miehestä.

Miehisen tosimiehen malli on niin syvällä rakenteissamme ja asenteissamme, ettei sen elinvoimaisuutta ole koskaan ennen kyseenalaistettu. Ennemminkin ei-tosimies naisellisine piirteineen (kansankielellä esim. hintti) on joutunut ahtaalle. Tällaisia tosimieheltä elintilaa vieviä yksilöitä onkin ollut hyvä hätistellä kauemmas sekä mieluiten pyrkiä esimerkiksi väkivalloin poistamaan moisia piirteitä potentiaalisesta tosimiehestä.

Nyt näyttäisi kuitenkin vahvasti siltä, että nimenomaan tosimiestä uhkaa sukupuutto. Feministit ja muut tosimiehen olemassaoloa uhkaavat tahot ovat nimittäin vaatimuksillaan aiheuttaneet sen, että tosimiehen elinpiiri on kutistunut huolestuttavalla tavalla. Mikään ei uhkaa tosimiestä yhtä voimallisesti kuin nainen, kaikenlainen naisellisuus ja eritoten tasa-arvo.

Kaikki miehet ovat luonnostaan tosimiehiä, mutta naiset emaskuloivat miehet vaatimuksillaan, kontrolloivat heitä koko heidän elämänsä ja kasvattavat miehet naisen vallalle alisteisesti. Matriarkaatti on siis ollut voimissaan jo pitkään, sitä ei vain ole huomattu aiemmin, mutta nyt se siis uhkaa vaarallisesti tosimiestä.

Uhanalaisuuden voi todeta esimerkiksi siitä, että monet ovat nyt rientäneet pelastamaan tosimiestä. Muiden muassa toimittaja Sanna Ukkolan kolumnissaan. Nämä Ukkolan esiin tuomat faktat kertovat karua kieltä tosimiehen viimeisistä hetkistä:

  • Miehisyyttä ei käsitellä enää juuri muuten kuin feminismin tai toksisuuden kautta.
  • Maskuliinisuudesta on tullut kirosana, jota yritetään padota tarmokkaammin kuin Kiinassa riehuvaa koronavirusta.
  • American Psychological Association -järjestö: on väärin olla maskuliininen mies.
  • Naiset sullovat kaikkia miehiä pehmeän hoivaajan rooliin.
  • Miehet taantuvat surkastuneiksi vässyköiksi.
  • Indiana Jones on liian “toksisen maskuliininen”.
  • Indiana Jonesista on tulossa nainen.

Tilanne on vakava, sillä samalla, kun tosimies häviää maailmasta, koko ihmislaji on sukupuuton vaarassa! Nytkin käsillä oleva vauvakato johtuu siitä, että miehet eivät enää kykene lisääntymään, koska heidät on henkisesti kastroitu tossukoiksi. ”Kyllä kai siinä seksihalut menevät keneltä tahansa, jos koko ikänsä kuulee olevansa väärällä tavalla mies”, muistuttaa Ukkola.

Tosimiehen uhanalaisuudesta ja vauvakadosta voidaan syyttää myös me too -liikettä. Me too nimittäin lannisti erityisesti vielä kokemattomat tosimiehet ja vei heiltä yksinkertaisesti kaikki tavat lähestyä naisia. Tosimieheltä vietiin vapaus toteuttaa lajinomaisia käyttäytymistään, mikä oli omiaan vähentämään tosimiehen elinvoimaisuutta.

Nyt olisikin tärkeää elvyttää jälleen tosimiehisyys. Ukkola kehottaa epäsuorasti kolumnissaan lisäämään maskuliinisuutta ja vähentämään feminismiä. Tämä onkin ensimmäinen askel tosimiehen pelastamiseksi, sillä kuten sanottu, kaikenlainen feminiininen on myrkkyä nyt heikoissa kantimissa olevalle tosimiehelle.

On hyvä muistaa, että vaikka tosimiehisyys on ollut kautta aikain ainoa yleisesti hyväksyttävä miehisyyden tapa, tätä ei silti voida korostaa jatkossakaan liikaa. Totuus on nimittäin vaarassa unohtua kaikessa feminismin tuoksinassa.

1 Comment

  1. Kiva kirjoitus.
    Kyllähän noita ”tosimiehiä” ainakin omasta mielestään tuntuu vielä olevan baarit väärällään. Ei sillä, itse ainakin maskuliinisuus on plussaa miehessä, vaikka sen ei tarvitse ylitsepursuavasti ulkonäössä tai käytöksessä tulla esille.

    Miten ihmiset kokee yöelämän viinan huuruisen maskuliinisuuden? Oletko koska viimeksi itse päässyt tuulettumaan ja häiritseekö miesten käyttäytyminen baarissa?

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.