Kaamos lannistaa – näin puolustaudun pimeää vastaan

Kaupallinen yhteistyö: Marli Vital

Valo. Miten tuntuukin, että joka syksy ymmärrän entistä vahvemmin sen, kuinka paljon tarvitsen sitä. En muista nuorempana koskaan kärsineeni kaamosoireilusta, mutta viime vuosina se on tullut hyvin tutuksi. Tekisi mieli vetäytyä talviunille valtavan pasta-annoksen jälkeen. Herätä vasta maaliskuussa.

Uusi Marli Vital Puolukka-karpalo-rosmariinimehu on E- ja C-vitaminoitu.

Terapeuttini kysyi viikko sitten tavalliseen tapaansa: miten aiot tulevalla viikolla hoitaa itseäsi? Vastasin tavalliseen tapaani: no, yritän nyt saada aikaiseksi lähteä sinne salille ja syödä vähän paremmin. Terapeutti muistutti: itsen hoitaminen ei ole hyvinvoinnin suorittamista. Joo, säännöllinen liikunta ja terveellinen ruokavalio ovat hyvästä, mutta keho ja mieli tarvitsevat paljon muutakin. Aloin miettiä, mitä oikeasti haluan tehdä juuri nyt, mitä tarvitsen. Haluan nauttia herkullisia aamiaisia ja lukea uutiset kaikessa rauhassa. Haluan käpertyä sohvalle juomaan teetä ja lukemaan kirjaa. Haluan lähteä kävelemään metsään lempipodcast kuulokkeissa, juokseminen ei nyt huvita. Poiketa Töölönlahdelle katselemaan joutsenia. Haluan lähteä Ellin kanssa uimahalliin ja saunoa pitkään.

Pimeä aika käy paitsi jaksamisen myös vastustuskyvyn päälle. Ja juuri nyt ei ehkä jaksaisi kiinnittää huomiota siihen, että saisi varmasti kaikki tarvittavat (erityisesti vastustuskykyä buustaavat) vitamiinit koneistoonsa. Löysin itse helpon tavan saada ainakin E- ja C-vitamiinia päivittäin: nimittäin uuden lempimehun. Marli Vitalin uusi Puolukka-karpalo-rosmariinimehu on E- ja C-vitaminoitu. E- ja C-vitamiinit ovat siis antioksidantteja ja rosmariini sisältää antioksidantteja. Ja antioksidantit suojaavat soluja hapettumiselta. Lisäksi C-vitamiini vahvistaa vastustuskykyä. Yhdessä mehulasillisessa on 60 prosenttia päivittäisestä E- ja C-vitamiinin tarpeesta.

Marli Vital -mehupakkauksesta löytyy FSC-merkki, joka kertoo, että pakkaus on FSC-sertifioitua kartonkia. Se on siis peräisin vastuullisesti hoidetuista metsistä.

Tykkään muutenkin tosi paljon puolukoista ja puolukkamehusta. Syön viikoittain pussillisen pakastepuolukkaa esimerkiksi rahkan, jugurtin tai vaniljajätskin kanssa. Tästä mehusta suosikkini tekee vitaminoinnin lisäksi rosmariini (kuningasajatus!), joka on tunnetusti hyvä makupari happamien puolukoiden ja karpaloiden kanssa. Rosmariini maistuu tässä juuri sopivasti. Voisin juoda tätä helposti litran päivittäin, ellen vähän yrittäisi himmailla. Myös hyvin nirso viisivuotias tykkää uutuusmehusta. Hän on todella herkkä erikoisille mauille ja tämäkin hämmästytti aluksi, mutta aika ensikummastuksen jälkeen tuli vaatimus saada lisää mehua mukiin.

Marli Vital -sarjan mehujuomissa on 30 prosenttia vähemmän lisättyä sokeria.

Miten muuten taklata pimeän ajan haasteet, jotka vaikuttavat kehoon ja mieleen? Ainakin kirkasvalohoidolla! Tuntuu, että kirkasvalohoitoa pidetään edelleen monesti ihan huuhaana, vaikka kyseessä on aivan tutkitusti tehokas hoitomuoto. Hehkutan sitä aina kaikille, jotka vähänkin valittavat kaamosväsymystä, vaikken itse edes omista kirkasvalolamppua. Olen siitä onnellisessa asemassa, että voin usein lähteä keskellä päivää ulos, kun aurinko vähän pilkahtelee. Viimeistään tänä syksynä kuitenkin tajusin, että tarvitsisin ehdottomasti kirkasvalolampun itsekin.

Säännöllinen ruokailurytmi on niin ikään asia, joka olisi hirveän tärkeä, mutta ainakin minulle valitettavan vaikea asia edelleen. Säännölliset ja terveelliset ateriat pitäisivät pahimman väsymyksenkin loitolla, kun keho saisi tasaisesti energiaa pitkin päivää. Ateriarytmin pitämiseksi säännöllisenä auttaisi ainakin minulla parhaiten ruokailun suunnitteleminen. Se, että käden ulottuvilla olisi aina seuraava ateria eikä niin, että vasta nälän iskiessä tajuaa miettiä, että mitäs seuraavaksi syötäisiin.

Luonnossa liikkumisen ja säännöllisen kuntoliikunnan lisäksi kannattaa meditoida. Olen itse todella huono meditoimaan, vaikka sen kiistattomista hyödyistä on puhuttu jo pitkään. Olen kuitenkin yrittänyt sisäistää sitä, ettei meditoinnin tarvitse olla jokin ylhäinen toimitus tietyssä asennossa, tilassa, vaatteissa ja rekvisiitoissa. Meditoida voi monilla tavoilla. Itse kun olen edes hetken erossa kännykästä ja päässä sinkoilevista tuhannesta asiasta, on se jo riittämiin meditointia. Minulle meditointi voi tarkoittaa esimerkiksi rauhallista saunahetkeä salilla treenin jälkeen tai sitten teen kotona jonkin meditaatioharjoituksen Youtubesta.

Millaisia keinoja teillä on selviytyä pimeän ajan haasteista, kuten väsymyksestä ja huonosta vastustuskyvystä? Kiinnostaisi ainakin kuulla, millaisia kokemuksia teillä on kylmäuinnista! Kylmään vuodenaikaan haaveilen itse päivittäin vain saunasta ja muusta lämmöstä, vaikka nimenomaan kylmäuinnilla olisi vaikka mitä tutkittuja terveyshyötyjä. Minulle kuitenkin uimahallin 24-asteinen vesikin on liian kylmää, joten löydänköhän koskaan itseäni marraskuisesta luonnonvedestä? Tuskin. Mutta aihe kiinnostaa silti!

Käy kurkkaamassa TÄÄLTÄ lisätietoa Marli Vital -mehujuomista.

Vastaa

Nimi/nimimerkki tulee näkyviin blogissa. Email ei tule näkyviin.