Meillä on kotona muutama kielletty sana ja yksi niistä on Hoplop – paitsi siis, jos olemme muutaman minuutin sisällä lähdössä Hoplopiin. Välillä olemme tehneet sen virheen, että olemme viikolla puhuneet Hoplopista, jonne olisi tarkoitus mennä viikonloppuna ja kaksivuotiaan on vielä vähän hankala hahmottaa monta päivää käsittäviä aikamääreitä. Liian aikaisesta Hoplopin lausumisesta voi siis seurata vain itkua ja lakkaamatonta omppimaan oppoppiiiiin -vaatimusta, joten puhumme tästä ajanvietteestämme usein Jaakon kanssa hoo-oo-peenä tai muuna vastaavana.
Tyttö hoksaa myös Hoplopin logon kaukaakin ja harmistus on valtava, jos kylttien näkemistä ei seuraakaan välittömästi pomppimista ja liukumista.
Lauantaina kävimme tutustumassa ihan uuteen Variston Hoplopiin, jonne sain blogin kautta vapaaliput. Otimme ystäväperheen mukaan testaamaan kaikki vempeleet, liukumäet, trampat ja muut. Varistossa on paljon samoja juttuja kuin ainakin Tammistossa (tulivuori, donitsiliuku ja niin edelleen) mutta myös ihan uusia härveleitä. Hauska yksityiskohta, joka pisti heti silmään Varistossa, on pienet portaat lippukassojen luona! Tuolla ei siis tarvitse nostella mukuloita kassan päälle ottamaan rannekkeitaan vastaan.
Variston puisto on kuulemma Suomen korkein – mitä oli muuten vaikea uskoa, kun on käynyt Porin Hoplopissa. Siellä puisto on aika pieni, mutta yhdestä kohdin superkorkea. Mutta täytyy se uskoa, Varistossa huonekorkeus on kahdeksan metriä. Niitä kiipeilyreittejä tuntui olevan enemmän kuin Tammistossakin. Olin välillä ihan eksyksissä kaksivuotiaani kanssa korkeuksissa, kun reitit tuntuivat vain jatkuvan ja jatkuvan.
Olen jo muutamaan kertaan tajunnut pukea Hoplopiin itselleni kunnon treenivaatteet ja ottanut reissumme puhtaasti liikunnan kannalta. Trampoilla hyppiessä ja korkeuksissa kiipeillessä tulee poikkeuksetta hiki ja parin tunnin aikana tulee huomaamatta liikuttua paljonkin. Paita oli ihan märkä vielä, kun palasimme kotiin.
Kun kiipeilen ympäriinsä ja yritän pysyä kaksivuotiaan perässä, käytän ihan ihme lihaksia ja liikun eri tavalla kuin missään. Etenkin me pitkät ihmiset joudumme laittamaan kroppamme aika mykkyrälle, jotta mahdumme kaikkiin putkiloihin ja rakoihin. Jaakon on vielä vaikeampi pysyä tytön perässä kiipeilyreiteillä.
Aiemmin ajattelin aina, että kiva sitten myöhemmin mennä Hoplopiin vain valvojan ominaisuudessa makoilemaan sohville, mutta tuo hyötyliikunta-aspekti on paljon järkevämpi.
Saa nähdä, tuleeko meillä vielä eteen Hoplop-synttärit. Olisi ainakin helppoa versus kotisynttärit kaikkine siivoamisineen ja leipomisineen.
Onneksi aamupäivisin on yleensä sen verran väljää, että saamme Jaakon kanssa trampat itsellemme. Ärsyttää, kun välillä joutuu tekemään tilaa oikeille lapsille 😉
Viime viikonloppu oli rentouttavin, energisoivin ja mieleenpainuvin pitkään aikaan. Pääsimme Erikan kanssa bloggaajina kokeilemaan Lifeness-hyvinvointiretriittiä, joka järjestettiin tällä kertaa Hangossa. Olin aika innoissani mahdollisuudesta lähteä retriitille jo etukäteen, sillä tiesin, että totaalirentoutumiseen tarvittaisiin pieni irtiotto kotikuvioista. Ja tietysti siskon osallistuminen tarkoitti myös laatuaikaa hänen kanssaan!
Lähdimme lauantaina ajelemaan kohti Hankoa Erikan kanssa. Paikan päällä piti olla 10.45, joten ei onneksi tarvinnut herätä turhan aikaisin. Matka kului rattoisasti siskon kanssa höpisten. Tapasimme retriitin järjestäjän ja muut sille osallistuvat Hotelli Regatan aulassa – samassa hotellissa siis, missä yövyimmekin. Söimme kevyen hedelmäaamiaisen ja hörppäsimme kahvit. Hotellilta hilpaisimme meren rantaan, missä oli tarkoitus aloittaa ensimmäinen aktiviteetti. Sadepilvetkin väistyivät kuin taikaiskusta kun porukkamme oli aloittamassa ulkotreeniä.
Tiedätte, että rakastan merta ja aamujumppa rannalla on aika tarkkaan täsmälleen se, mitä voisin tehdä ihan joka aamu ja josta saisin taatusti energiaa millaiseen päivään tahansa. Dynamic trainingin meille piti bloggaajanakin tunnettu Heidi Tainio ja aamutreeniimme kuului kevyt hölkkä rannalla, pieni rantajumppa ja sitten kunnon hiki-circuit ulkona.
Reilun tunnin ulkotreenin jälkeen siirryimme hikisinä mutta innokkaan odottavaisina lounaalle Regatta Span katetulle terassille. Saamamme poke bowl oli jotain niin taivaallista, että kohkotimme Erikan kanssa, ettemme ole koskaan syöneet mitään niin hyvää. Jos siis käytte Hangossa muuten vain niin suosittelen tuota paikkaa ja annosta lounaalle!
Lounaalla saimme jo hotellihuoneiden avaimet ja pääsimme suoraan kävelemään huoneisiimme jättämään sinne kamamme ja ottamaan mukaamme pyyhkeet ja kylpytakit. Seuraavaksi oli vuorossa itsepuolustustreenit sekä potkunyrkkeilyä Kirsi Ehrnroothin opissa Regatta Span salissa. Kirsi on melkoisen rautainen mimmi, alansa huippuammattilainen enkä epäilisi hetkeäkään, etteikö hän peittoaisi raavastakin hyökkääjää öisellä kadulla. Painoin tarkasti muistiin hänen oppinsa itsepuolustuksesta: opimme muun muassa, miten puolustautua jos joku yrittää lyödä tai kuristaa. Melkein puolentoista tunnin treenin jälkeen siirryimme välipalalle: saimme tehdä itse smoothieita pöydälle katetuista hedelmistä, yrteistä, marjoista, pähkinöistä, Foodinin superfoodeista ja kookosmannasta, mantelimaidosta ja muista aineksista.
Välipalan jälkeen oli vuorossa ehkä koko retriitin mielenkiintoisin juttu: Kaide Bärlundin vetämä Movement-treeni. Kokemus oli tosi ainutlaatuinen, en ole koskaan ollut millään tunnilla, mikä vastaisi edes löyhästi tätä. Movement on Kaiden itsensä kehittämä treenimuoto, jossa tehdään erilaisia etenkin rangan liikkuvuutta edistäviä liikkeitä, kehonpainoharjoituksia ja muuta. Treeniin kuului esimerkiksi kasakkakävelyä ja erilaisia kyykkyjä. Lopuksi teimme rentoutusharjoituksen, joka sekin oli tyystin erilainen kuin esimerkiksi joogatunneilla. Tätä ”lajia” on vaikea edes kuvailla, mutta Kaiden tunneille kannattaa ehdottomasti hakeutua. Aivan älykiinnostava tyyppi aina rajusta ulkomuodostaan lähtien. Hän vetää Movement-treenejä sekä venäläistä itsepuolustus- ja taistelulaji Systemaa Combat Academyssä. Tuo Systema sai niin ikään kiinnostukseni heräämään, vaikkei hän meille sitä tällä kertaa opettanutkaan.
Movementin jälkeen olin jo iiihan poikki mutta superylpeä siitä, että olin jaksanut vetää täysillä kolme pitkää treeniä. Kaikkeen sitä pystyy, jos vain tekee. Ja vaikka olinkin ihan puhki, päätin uida vielä puoli kilometriä spassa, jonne siirryimme seuraavaksi. Sen jälkeen en sitten enää ollut päästä altaasta ylös, mutta onneksi pääsimme palauttelemaan kroppiamme lämpimään terapia-altaaseen ja höyrysaunaan. Ylellinen Regatta Spa oli aika täydellinen mesta rentoutumiseen rankan päivän päätteeksi. Myös hoitoja olisi voinut tuolloin varata alennuksella, mutta päätimme tällä kertaa jättää ne välistä ja keskittyä lillumiseen.
Kahdeksan jälkeen meitä odotti Hotelli Regatassa illallispöytä ja kolmen ruokalajin illallinen. Pöydässämme istuivat Ellen päätoimittaja Taru Marjamaa, upea Pia Dahlman ja kaksi muuta retriitillä ollutta naista ja illalliskeskustelusta ei kiinnostavia juttuja ja naurua puuttunut. Juttelimme uristamme, jotka kaikilla olivat hyvin erilaiset, lapsistamme ja esimerkiksi nykyteinien kummallisista harrastuksista. Olisin voinut jäädä vaikka koko yöksi höpöttämään näiden huikeiden boss ladyjen kanssa, mutta oli pakko ajatella, että kunnon yöunet auttaisivat jaksamaan vielä seuraavan päivän parit treenit.
Huoneemme hotellissa oli tosi kotoisa mutta raikas ja sänky tietysti ihanan upottava, mutta jostain syystä en ollut saada millään unta. Päässä pyörivät kaikki päivän ikimuistoiset kohtaamiset ja keskustelut ja ehkä kovaan treeniin tottumaton kroppakin kävi vähän kierroksilla. Seuraavana aamuna kello tuntui soivan vähän liian aikaisin, mutta onneksi päivä alkoi aika kevyellä treenillä nimeltä Qigong. Tämä laji ei sanonut minulle etukäteen mitään, mutta pian selvisi, että kyseessä on kiinalainen laji, joka on pohjana esimerkiksi taijille, jonka taas varmasti kaikki tuntevat. Tunnilla tärkeintä oli seisoa oikealla tavalla rennon ryhdikkäästi ja kehoa vatsalihaksen avulla kannattaen.
Kuvassa liike, joka kirvoitti treenaajissa melkoiset naurut: sylkevä lohikäärme – jep, kieli kuuluu kuvioon.
Qigongin jälkeen söimme aamupalan hotellilla, minkä jälkeen siirryimme taas spalle. Siellä meitä odotti Martina ja hengenpelastajat -sarjastakin tuttu uimari, uintiopettaja ja hengenpelastaja Anne Hiltunen, jonka oli määrä opettaa meille uintitekniikkaa. Tämä oli supermielenkiintoinen tunti, sillä olemme harrastaneet siskon kanssa lapsista asti uimista, muttemme oikein koskaan ole saaneet kunnon tekniikkaoppeja, mitä nyt koulussa ehkä jotain opimme. Annen opit olivat kuitenkin jotain ihan muuta kuin, mitä ehkä joskus ala-asteella olemme kuulleet. Tuntuu, että tunnin jälkeen kaikki ryhmäläiset oppivat uudestaan uimaan. Meille opetettiin reilussa tunnissa vapaauinnin alkeet emmekä voineet olla ihmettelemättä, kuinka simppeleillä jutuilla Anne onnistui saamaan hankalahkon uintityylin salat avattua meille. Tunnin lopuksi Anne vielä kuvasi jokaisen uintitekniikkaa kännykällään ja kävi yksitellen jokaisen kanssa läpi uinnin hyvät ja huonot puolet. Pakko päästä asap testaamaan vapaauintia Annen opeilla! Uin yleensä aina rintaa, mutta nyt innostuin kyllä vapaauinnista.
Pikaisten höyrysaunottelujen jälkeen puimme ja siirryimme lounaalle. Lounaan aikana saimme ryhmän upeiden naisten kanssa taas hauskat keskustelut aikaiseksi. Oli melkein haikeaa kerätä lounaan jälkeen kimpsut ja kampsut, hyvästellä muut ryhmäläiset ja lähteä kotimatkalle. Olo oli aika kaikkensa antanut mutta tosi innokas – tuntui, että energiaa kuitenkin riittäisi koko viikon tarpeisiin. Jaakko tuli hakemaan minua Erikan luota ja höpötin puoli tuntia kuin papupata kaikesta oppimastamme ja kokemastamme.
Uskon ja toivon, että nämä viikonloppuretriitit kasvattavat suosiotaan, koska mikä olisi parempi tapa rentoutua liikunnan parissa kuin pieni irtiotto arjesta ja kodista. Lifeness oli mukava, koska siihen ei edes mennyt ihan koko viikonloppua, vaan perjantain sai keräillä voimia ensin kotosalla ja paluu oli sunnuntaina hyvissä ajoin. Kyllähän tällaisella viihtyisi vaikka viikon, mutta tuo aika riitti hyvin irtiottoon, rentoutumiseen ja energian keräilyyn.
Puhuimme osallistujien kanssa myös siitä, kuinka retriitti sopii ihan jokatasoiselle treenajalle, myös ihan aloittelijalle antamaan sysäyksen liikunnallisen elämäntavan pariin. Mitään pohjaa tuonne ei tarvita: kaikki treenit voi tehdä oman kunnon mukaan ja vaikka jättää j0nkin väliin jos väsyttää. Suosittelen, todella isosti.
Kiitos Krista Helanto, kun annoit meidän tulla testaamaan konseptiasi ja kiitokset myös huipuille vetäjille sekä tietysti kanssatreenaajille!
Seuraavia retriittejä voi tutkailla ja varata TÄÄLLÄ.
Lähdin torstaina aika pika-aikataululla haastattelemaan Stacy Igenia Boy Meets Girlin ja Prisman lehdistötilaisuuteen, kun kollegani, jonka haastattelu piti tehdä, sairastui. Sain ennen lomaani tuon paidan ja luin pikaisesti aiheesta, mutten sen kummemmin selvittänyt mistä on kyse. Sattumalta käytin tuon paidan melkein puhki kesän aikana, sillä tykkään tietysti aika lailla sen sanomasta ja siitä, kuinka se kiinnittää vastaan kävelevien ihmisten huomion. Lisäksi puuvilla on niin pehmeää, ettei paitaa ole edes huomata päällä.
Lähdinkin siis mielenkiinnolla selvittämään paidan ja sen merkin alkuperää, kun käsky kävi. Selvisi, että merkin taustalla on aivan superkiinnostava, valovoimainen, karismaattinen ja inspiroiva newyorkilainen nimeltä Stacy Igen. Haastattelun voit lukea Tyyli.comista. Kuulin tilaisuudessa, että Stacylla on kolmevuotias poika. Kysyinkin häneltä vielä haastattelun päätteeksi, millaista on olla työssäkäyvä äiti hektisessä muotimaailmassa. Stacy sanoi, että se on ollut välillä rankkaa, mutta hän ei koskaan voisi olla kotiäiti. ”Olen parempi äiti lapselleni, kun saan tehdä luovaa työtä”, hän sanoi epäröimättä. Kerroin, että minullakin on välillä ollut sietämistä perhe-elämän ja intensiivisen työtahdin kanssa. Muistan varmasti ikuisesti hänen sanansa: ”Kun lähden aamulla töihin, kolmevuotias poikani sanoo, että hänkin haluaisi mennä töihin. Opetamme heille mallia näyttämällä tärkeitä arvoja.” Niinpä. Paremmin sitä ei voisi sanoa.
Paras kirja
Yksi kesän ja loman parhaista jutuista on ehdottomasti ollut se, että olen ehtinyt lukea monta kirjaa. Aiemmin luin kesällä kirjan per päivä, mutta kaksivuotiaan äidiltä tuo tahti tuskin onnistuu. Lukeminen on kuitenkin rakas harrastus ja on ollut ihanaa päästä upputumaan pitkästä aikaa kirjojen maailmaan. Napsin lentokentän kirjakaupasta aika sattumanvaraisesti pokkareita mukaani ja onneksi mukaan valikoitui kiinnostavia kirjoja. Tiedätte ehkä, että olen ollut dekkareiden suurkuluttaja. Usein etenkin ruotsalaiset dekkarit vievät minut aivan mennessään. Siksi onkin ihmeellistä, että sain vasta nyt luettua Camilla Läckbergin esikoisen, Jääprinsessan. Muistan, että yritin lukea sitä, kun tyttö oli vastasyntynyt, mutta jotenkin en tuolloin saanut luettua mitään. Sitä oli sen verran muissa maailmoissa, että lukemiseen keskittyminen oli mahdotonta. Reissussa sain kirjan luettua ja tykästyin. Vielä suuremman vaikutuksen dekkari teki minuun sen jälkeen, kun luin Läckbergin haastattelun, joka oli ympätty pokkarin loppuun. Nainen vaikuttaa melkoiselta supernaiselta ja -äidiltä. Jääprinsessa aloittaa siis suursuosioon nousseen Fjällbacka-sarjan, joissa murhia ratkovat kirjailija Erika Falck ja pikkukaupungin poliisi Patrick Hedström. Läckberg kirjoittaa kevyesti mutta todella mukaansatempaavasti ja kiinnostavasti. Latasin heti kotiin päästyäni sarjan seuraavan osan, Saarnaajan (kuvassa), jonka alku ei ole vakuuttanut aivan samalla tavalla kuin Jääprinsessa, mutta luulen, että koko sarja tulee luettua. Läckbergejä voi ladata esimerkiksi eLibriksestä.
Paras come back
Huh, tulipa kuluneeksi melkein kolme vuotta siitä, kun viimeksi kävin Yoga Nordicin salilla Vantaalla. Muistan, että olin varannut Hot Pilates -tunnin, mutta peruin sen, kun sain tietää olevani raskaana. Syksyllä olisi tarkoitus palata rytinällä ruotuun treenien suhteen ja koska sain reissussa hotellin salia kuluttaessani hyvän varaslähdön, päätin varata joogatunnin. Melkein 40 asteessa joogailu saa hien virtaamaan kunnolla ja tuntuu ihan mielettömän hyvältä jäykissä lihaksissa.
Paras meikkiuutuus
Naamani pääsi rusottamaan Rodoksen reissun jälkeen aika tavalla, vaikka viisikymppistä levittelinkin kasvoille tuon tuosta. Samalla myös iho alkoi kukkia kunnolla, tiedä häntä mistä tuo sitten johtuu. Toisin sanoen, kukkiva nassu piti jollakin tavalla peittää, mutta kaikki luottomeikkivoiteet olivat ihan liian vaaleita. Sain ennen lomaa The Body Shopilta testiin uusia Matte Clay Skin Clarifying Foundation -meikkivoiteita ja mukana tuli myös tosi tumma versio. Se sattuikin sopimaan just eikä melkein ruskettuneelle iholleni ja ilokseni huomasin, että voide peittää aivan täydellisesti. Sain töpöteltyä lomaltapaluuaamuna finnit piiloon ihan ennätysnopeasti ja uutuusmeikkivoide onkin ollut sen jälkeen käytössä. Ihan kuivalle iholle nämä tuskin sopivat, mutta rasvaiselle iholle erinomaisia. Voiteessa on punaista savea, joka lupaa pitää ihon mattapintaisena pitkään ja ikisuosikkiani, antiseptistä teepuuöljyä, joka todellakin rauhoittaa epäpuhdasta ihoa. Nimenomaan puhtaalla teepuuöljyllä pidin finnit aisoissa esimerkiksi ennen häitämme!
