Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kaupunki on lapsiperheen paikka

Olen usein puhunut siitä, kuinka koen tällä hetkellä kaupungissa asumisen ja ydinkeskustan läheisyyden tärkeäksi ja itselleni sopivaksi. Ajauduin kahdeksan vuotta sitten kauemmas kaupungista ja aloin uskotella itselleni, että haluan asua niin.

Nyt kantakaupungin läheisyydessä tuntuu kuin en olisi koskaan lähtenytkään. Rakastan sitä, että ympärilläni on koko ajan ihmisiä ja palveluita, voin kävellä joka paikkaan ja voimme tehdä lapsen kanssa kaikenlaista todella ex tempore.

Oma lapsuuteni oli hyvin erilainen kuin lapseni tulee olemaan. Asuin jättimäisessä maalaistalossa, jonka ulko-ovi oli tuskin lukossa öisin. Elli asuu kahdessa eri kerrostaloasunnossa. Me kirmasimme lapsena keskenämme metsissä rakentamassa milloin mitäkin majaa. Lapseni ei voi lähteä yksin ulos aivan niin aikaisin kuin itse lähdin. Olen silti onnellinen kaupungissa ja uskon, että lapsenikin on.

Yhtenä lämpimänä syksyisenä päivänä juttelimme kavereiden kanssa leikkipuistossa, että mikähän tässä kaupunkiasumisessa muka on vikana? Miksi pitäisi sännätä suin päin periferiaan välittömästi, kun raskaustesti näyttää plussaa? Lapsemme ovat maailman ihanimmassa päiväkodissa ja se kalliolainen leikkipuistomme aina täynnä ihmisiä ja leikkikavereita.

Ymmärrän tietenkin niitä, kenelle kaupunkiasuminen on nimenomaan välivaihe ja oikeasti odotetaan muuttoa väljemmille vesille, suurempiin neliöihin ja omille pihoille. Mutta uskon, että joillekin (kuten itselleni) se kaupungista muutto voi olla ajattelematon virhe. Asia joka ikään kuin kuuluu tehdä, joka määrätään jostain ylhäältä: lapsen ei ole hyvä varttua kaupungissa, kyllä pitää olla oma piha, jossa lapset voivat leikkiä, pitää olla turvallisen väljät kadut koulumatkoille. 

Monelle esikaupunkiin tai ihan muualle muutto voi tietysti olla myös esimerkiksi taloudellisen pakon sanelemaa. Emme mekään olisi voineet aikoinaan ostaa yhtään neljääkymmentä neliötä suurempaa asuntoa kantakaupungin liepeiltä. Toisaalta ei ole mitenkään ihmeellistä, että perheet elävät hyvinkin pienissä neliöissä. Kun ei hamstraa, niin mahtuu pienempäänkin ja kaupungissa elämä levittäytyy helposti oman kodin seinien ulkopuolelle. Yksi hyvä esimerkki on Parosen perhe, josta kirjoitin viime vuonna jutun: he asuvat onnellisina 60 neliössä vaikka lapsia on peräti kolme.

Jos voisin kääntää kelloja ja tehdä toisenlaisia ratkaisuja (olettaen, että perheen silloinen toinenkin osapuoli niihin suostuisi), en kuitenkaan vaatisi niin paljon neliöitä tai pihaa grilleineen, vaan parempaa sijaintia. Sellaista sijaintia, ettei ystävien tapaamiseen ja kaupungilla kiertelyyn olisi yhtä suurta kynnystä.

En voi olla miettimättä, kuinka erilaista lapseni vauva-aika minulle olisi ollut, jos en olisi kokenut olevani niin kaukana kaikesta. Se kokemus oli ehkä vain päänsisäinen kokemus eikä todellisuutta ollenkaan, mutta uskon silti, että toisenlainen asuinpaikka olisi tehnyt vauvavuodesta minulle helpomman. Vauva-ajan kodistamme oli 50 minuutin matka keskustaan ja se oli liikaa, jotta olisin lähtenyt. Koin monesti olevani kodin vanki.

Missä te kasvatatte mieluiten lapsenne?

Hyvää syntymäpäivää nelivuotiaani

Elli täytti eilen neljä ja juhlimme syntymäpäiviä täällä landekotona Harjavallassa. Elli sai itse päättää, mitä tehdään ja syödään. Kävimme kotieläintilalla ja uimassa rantasaunalla. Lounaaksi hän halusi spagettibolognesea (tein soijarouheesta) ja iltapalaksi dippivihanneksia ja popcornia. Leivoin myös pavlovan synttärikakuksi. Elli oli vähän huolissaan, kun hänen synttäreillään ei ollut ketään hänen kaveriaan, mutta vakuutin, että kaverit tulevat sitten erikseen järjestettäviin synttärijuhliin myöhemmin. Heinäkuun lapsille on vähän tylsä järjestää synttärijuhlia oikeiden syntymäpäivien aikaan, kun kaikki ovat lomalla eivätkä välttämättä ollenkaan lähimaillakaan. Pidämme siis kunnon pirskeet syksymmällä.

Uskomatonta, kuinka paljon tähän neljään vuoteen on mahtunut, vaikka tuntuukin, että vastahan se lapsi syntyi. Ajan nopeaa kulkua jaksaa aina hämmästellä, mutta kun vähän miettii, niin onhan tässä ollut kaikenlaista…

Ellin syntymän jälkeen olen suunnitellut upouutta kotia, muuttanut anoppilaan odottamaan kodin rakentumista, ollut äitiyslomalla, vanhempainvapaalla ja hoitovapaalla, palannut töihin ja irtisanoutunut, perustanut oman yrityksen ja tehnyt aika paljon töitä. Olen eronnut ja ostanut ensimmäisen oman kodin, remontoinut ja taas muuttanut. Olen tehnyt ikimuistoisia matkoja, ollut välillä tosi onnellinen ja välillä tosi onneton.

Synttärisankari itse puolestaan on tullut vuosien varrella enemmän ja enemmän omaksi itsekseen: herkäksi, empaattiseksi, iloiseksi, uteliaaksi innostuvaksi, sosiaaliseksi, musikaaliseksi, kielellisesti lahjakkaaksi, sopeutuvaiseksi ja kaikin puolin ihanaksi. Hän nauttii valtavasti monenlaisista leikeistä ja muiden lasten seurasta: kaverit alkavat olla jo tosi tärkeitä. Onneksi hän pääsee pian aloittamaan päiväkodin. Ja onneksi hän pääsee aloittamaan vieläpä kielikylpypäiväkodin, sillä hänen lahjansa eri kielten suhteen ovat tulleet tosi selviksi tässä lähikuukausien aikana. Hänestä tulee kaupunkilaistyttö ja uskon, että hän sopeutuu täysin kaupungin vilskeeseen…

Hyvää syntymäpäivää iloinen nelivuotiaani, en malta odottaa tulevia vuosia kanssasi <3

Sydänsurukurssi ja muut viime aikojen parhaat

Paras kirjalöytö

Lapsi on ollut viime aikoina hirveän kiinnostunut avaruudesta, sillä hän pääsi tovi sitten vierailemaan Heurekassa. Lupasin ostaa hänelle jonkin avaruudesta kertovan kirjan ja löysinkin Fidasta parilla eurolla avaruusaiheisen Disney-kirjan. Nauroimme siskon kanssa, kun Elli osasi kertoa meille asioita, joita emme itsekään tienneet. Että esimerkiksi Jupiterissa on suuri punainen pilkku. Olimme ihan äimänä kun huomasimme kirjasta, että sellainen siellä todellakin on. Myöhemmin Elli kysyi minulta, tiedänkö mikä se suuri punainen pilkku on. Sanoin, etten tiedä. Hän sitten kertoi, että se on myrsky. Piti taas katsoa kirjasta ja toden totta, tuo pilkku on siis valtava pyörremyrsky. Lapsen muistikapasiteetti jaksaa ihmetyttää joka päivä.

Paras ostos

Vastaani tuli somessa Doc Emilian eli rakkauslääkäri Emilia Vuorisalmen Toivu sydänsurusta -nettikurssi. Muistin, että eräs tuttavani kehui kovasti Vuorisalmen ajatuksia ja päätin tutustua niihin tarkemmin. En ole vielä käynyt koko kurssia läpi, mutta uskallan jo suositella sitä. Kurssilla käydään läpi todella kiinnostavaa rakkauden ja sydänsurujen biologiaa ja sitä, kuinka paljon eri hormonit ohjaavat meitä ihastuessamme, rakastuessamme ja silloin kun särjemme sydämemme. Kurssilla ohjataan hoitamaan särkynyttä sydäntä kannattavilla tavoilla ja selitetään myös, miksei kannata eron jälkeen rynnätä uuteen suhteeseen – se ei todella ole vain klisee vaan sillekin on ihan biologinen selitys.

Mikäli sydänsurut eivät ole sinulla ajankohtaisia eikä aikeissasi ole kurssille lähteä, suosittelen kuuntelemaan Emilian podcastin sydänsurujaksot. Ensimmäisessä Emilia ja evoluutiobiologi Markus Rantala selittävät sydänsuruja evoluutiobiologian näkökulmasta. Podcastissa on nyt julkaistu myös toinen sydänsuruja käsittelevä jakso.

Uusi podcast

Emilia Vuorisalmen podcastin lisäksi suosittelen uutta Hei Baby -podcastia, jota pitävät Ysistä viiteen -podista tuttu Vivian Nick ja hulvattomasta Tuplakääk-podista tuttu, hunajaääninen Kirsikka Simberg. Molemmat naisista ovat juuri nyt raskaana aika lailla samoilla viikoilla. On kiinnostavaa kuulla, mitä ensi kertaa lapsen saavat naiset ajattelevat raskaudesta, synnytyksestä ja äitiydestä.

Paras suunnitelma

Olen ollut jo pitkään kiinnostunut painopeitoista ja pääsin viimein vähän testaamaan sellaista, kun äitini oli sellaisen hankkinut (kuvassa tosin siskoni, mutta olemme kuulemma käytännössä sama ihminen nyt, kun minäkin olen blondi). Mietin, että sellaisesta voisi olla hyötyä ahdistavassa elämäntilanteessa, joka vie unet. Ajattelin ostaa sellaisen uuteen asuntoon! Mietin myös, pitäisikö lapselle ostaa oma, sillä hän on usein hyvin rauhaton iltaisin, kun pitäisi mennä nukkumaan. Painopeitto voisi rauhoittaa.

Tajusin muuten myös, että haluaisin pellavalakanat. Ostin kerran sellaiset edullisesti ja ihmettelin, miksi kaikki hehkuttavat niitä. Nyt kun kokeilin äidin ihanan rapsakoita pellavalakanoita tajusin niiden ihanuuden. Äiti tosin oli ostanut nämä Viipurista, joten ihan samoja en taida saada ilman matkaa Venäjälle.

Paras sarja

Odotin suursuosikkini Big Little Lies -sarjan toista tuotantokautta malttamattomana ja nyt odotus on viimein päättynyt. Sarja on kaunis, siinä on kiinnostavia aiheita, siinä näyttelee itse Meryl Streep ja se on edelleen katsomisen arvoinen. Aivan ensimmäisen kauden upeuteen se ei kuitenkaan yllä, vai mitä mieltä olette? Odottelen, että meno vähän parantuu kauden edetessä…

Paras duuni

Päätin, etten pidä kesälomaa, sillä hommia riittää nyt niin paljon, että olisi hölmöä olla niitä ottamatta. Lomailen sitten, kun töitä on jossakin vaiheessa kenties taas vähän vähemmän. Toisaalta en koe edes tarvitsevani lomaa, sillä olen tehnyt niin pitkään niin rennolla otteella duunia, etten ole mitenkään kuormittunut.

Olen päässyt nyt kesällä kirjoittelemaan taas Iltalehteen ja täytyy linkata yksi mielipide, jonka sain sivuille kirjailla. Kehopositiivisuus on lempiaiheitani ja oli kiva päästä vähän ränttäämään siitä taas.