Hyvää syntymäpäivää nelivuotiaani

Elli täytti eilen neljä ja juhlimme syntymäpäiviä täällä landekotona Harjavallassa. Elli sai itse päättää, mitä tehdään ja syödään. Kävimme kotieläintilalla ja uimassa rantasaunalla. Lounaaksi hän halusi spagettibolognesea (tein soijarouheesta) ja iltapalaksi dippivihanneksia ja popcornia. Leivoin myös pavlovan synttärikakuksi. Elli oli vähän huolissaan, kun hänen synttäreillään ei ollut ketään hänen kaveriaan, mutta vakuutin, että kaverit tulevat sitten erikseen järjestettäviin synttärijuhliin myöhemmin. Heinäkuun lapsille on vähän tylsä järjestää synttärijuhlia oikeiden syntymäpäivien aikaan, kun kaikki ovat lomalla eivätkä välttämättä ollenkaan lähimaillakaan. Pidämme siis kunnon pirskeet syksymmällä.

Uskomatonta, kuinka paljon tähän neljään vuoteen on mahtunut, vaikka tuntuukin, että vastahan se lapsi syntyi. Ajan nopeaa kulkua jaksaa aina hämmästellä, mutta kun vähän miettii, niin onhan tässä ollut kaikenlaista…

Ellin syntymän jälkeen olen suunnitellut upouutta kotia, muuttanut anoppilaan odottamaan kodin rakentumista, ollut äitiyslomalla, vanhempainvapaalla ja hoitovapaalla, palannut töihin ja irtisanoutunut, perustanut oman yrityksen ja tehnyt aika paljon töitä. Olen eronnut ja ostanut ensimmäisen oman kodin, remontoinut ja taas muuttanut. Olen tehnyt ikimuistoisia matkoja, ollut välillä tosi onnellinen ja välillä tosi onneton.

Synttärisankari itse puolestaan on tullut vuosien varrella enemmän ja enemmän omaksi itsekseen: herkäksi, empaattiseksi, iloiseksi, uteliaaksi innostuvaksi, sosiaaliseksi, musikaaliseksi, kielellisesti lahjakkaaksi, sopeutuvaiseksi ja kaikin puolin ihanaksi. Hän nauttii valtavasti monenlaisista leikeistä ja muiden lasten seurasta: kaverit alkavat olla jo tosi tärkeitä. Onneksi hän pääsee pian aloittamaan päiväkodin. Ja onneksi hän pääsee aloittamaan vieläpä kielikylpypäiväkodin, sillä hänen lahjansa eri kielten suhteen ovat tulleet tosi selviksi tässä lähikuukausien aikana. Hänestä tulee kaupunkilaistyttö ja uskon, että hän sopeutuu täysin kaupungin vilskeeseen…

Hyvää syntymäpäivää iloinen nelivuotiaani, en malta odottaa tulevia vuosia kanssasi <3

Sydänsurukurssi ja muut viime aikojen parhaat

Paras kirjalöytö

Lapsi on ollut viime aikoina hirveän kiinnostunut avaruudesta, sillä hän pääsi tovi sitten vierailemaan Heurekassa. Lupasin ostaa hänelle jonkin avaruudesta kertovan kirjan ja löysinkin Fidasta parilla eurolla avaruusaiheisen Disney-kirjan. Nauroimme siskon kanssa, kun Elli osasi kertoa meille asioita, joita emme itsekään tienneet. Että esimerkiksi Jupiterissa on suuri punainen pilkku. Olimme ihan äimänä kun huomasimme kirjasta, että sellainen siellä todellakin on. Myöhemmin Elli kysyi minulta, tiedänkö mikä se suuri punainen pilkku on. Sanoin, etten tiedä. Hän sitten kertoi, että se on myrsky. Piti taas katsoa kirjasta ja toden totta, tuo pilkku on siis valtava pyörremyrsky. Lapsen muistikapasiteetti jaksaa ihmetyttää joka päivä.

Paras ostos

Vastaani tuli somessa Doc Emilian eli rakkauslääkäri Emilia Vuorisalmen Toivu sydänsurusta -nettikurssi. Muistin, että eräs tuttavani kehui kovasti Vuorisalmen ajatuksia ja päätin tutustua niihin tarkemmin. En ole vielä käynyt koko kurssia läpi, mutta uskallan jo suositella sitä. Kurssilla käydään läpi todella kiinnostavaa rakkauden ja sydänsurujen biologiaa ja sitä, kuinka paljon eri hormonit ohjaavat meitä ihastuessamme, rakastuessamme ja silloin kun särjemme sydämemme. Kurssilla ohjataan hoitamaan särkynyttä sydäntä kannattavilla tavoilla ja selitetään myös, miksei kannata eron jälkeen rynnätä uuteen suhteeseen – se ei todella ole vain klisee vaan sillekin on ihan biologinen selitys.

Mikäli sydänsurut eivät ole sinulla ajankohtaisia eikä aikeissasi ole kurssille lähteä, suosittelen kuuntelemaan Emilian podcastin sydänsurujaksot. Ensimmäisessä Emilia ja evoluutiobiologi Markus Rantala selittävät sydänsuruja evoluutiobiologian näkökulmasta. Podcastissa on nyt julkaistu myös toinen sydänsuruja käsittelevä jakso.

Uusi podcast

Emilia Vuorisalmen podcastin lisäksi suosittelen uutta Hei Baby -podcastia, jota pitävät Ysistä viiteen -podista tuttu Vivian Nick ja hulvattomasta Tuplakääk-podista tuttu, hunajaääninen Kirsikka Simberg. Molemmat naisista ovat juuri nyt raskaana aika lailla samoilla viikoilla. On kiinnostavaa kuulla, mitä ensi kertaa lapsen saavat naiset ajattelevat raskaudesta, synnytyksestä ja äitiydestä.

Paras suunnitelma

Olen ollut jo pitkään kiinnostunut painopeitoista ja pääsin viimein vähän testaamaan sellaista, kun äitini oli sellaisen hankkinut (kuvassa tosin siskoni, mutta olemme kuulemma käytännössä sama ihminen nyt, kun minäkin olen blondi). Mietin, että sellaisesta voisi olla hyötyä ahdistavassa elämäntilanteessa, joka vie unet. Ajattelin ostaa sellaisen uuteen asuntoon! Mietin myös, pitäisikö lapselle ostaa oma, sillä hän on usein hyvin rauhaton iltaisin, kun pitäisi mennä nukkumaan. Painopeitto voisi rauhoittaa.

Tajusin muuten myös, että haluaisin pellavalakanat. Ostin kerran sellaiset edullisesti ja ihmettelin, miksi kaikki hehkuttavat niitä. Nyt kun kokeilin äidin ihanan rapsakoita pellavalakanoita tajusin niiden ihanuuden. Äiti tosin oli ostanut nämä Viipurista, joten ihan samoja en taida saada ilman matkaa Venäjälle.

Paras sarja

Odotin suursuosikkini Big Little Lies -sarjan toista tuotantokautta malttamattomana ja nyt odotus on viimein päättynyt. Sarja on kaunis, siinä on kiinnostavia aiheita, siinä näyttelee itse Meryl Streep ja se on edelleen katsomisen arvoinen. Aivan ensimmäisen kauden upeuteen se ei kuitenkaan yllä, vai mitä mieltä olette? Odottelen, että meno vähän parantuu kauden edetessä…

Paras duuni

Päätin, etten pidä kesälomaa, sillä hommia riittää nyt niin paljon, että olisi hölmöä olla niitä ottamatta. Lomailen sitten, kun töitä on jossakin vaiheessa kenties taas vähän vähemmän. Toisaalta en koe edes tarvitsevani lomaa, sillä olen tehnyt niin pitkään niin rennolla otteella duunia, etten ole mitenkään kuormittunut.

Olen päässyt nyt kesällä kirjoittelemaan taas Iltalehteen ja täytyy linkata yksi mielipide, jonka sain sivuille kirjailla. Kehopositiivisuus on lempiaiheitani ja oli kiva päästä vähän ränttäämään siitä taas.

Kun lapsen passaaminen menee yli

Havahduin omaan koti-curling-harrastukseeni, kun luin tällä viikolla Ile Uusivuoren Meidän perhe -lehden kolumnin. Siinä Uusivuori kehottaa yksinkertaisen nerokkaasti olemaan enemmän laiska kotona.

En ole pitänyt itseäni curling-vanhempana, sillä en ole sellainen hössöttävä vanhempi, jonka jokainen hetki kuluu lapsen ympärillä kokkaillen, harrastuksiin kuskaten, leikkien ja niin edelleen. Menemme aika usein siitä, mistä aita on matalin enkä esimerkiksi juuri koskaan leiki lapsen kanssa – mitä nyt joskus pelataan jotain pelejä.

Huomaan kuitenkin tekeväni aika paljon lapsen puolesta. Vastaan hänen pyyntöihinsä välittömästi, välillä aivan kuin jollain autopilotilla. En välillä edes huomaa, kun olen hänen pyynnöstään (tai käskystään) vaihtanut telkkariohjelmaa, kiikuttanut banaanin, levittänyt keittiöön vesiväriateljeen ja mitä ikinä. Välillä tuntuu myös, että hän pyytelee asioita vain saadakseen huomiota – varsinkin kun pitäisi mennä nukkumaan. Ja minä huomaan pörrääväni toteuttamassa vaatimuksia, jotta saisin hetken rauhan pyyntöihin vastaamisen jälkeen.

”Viikko sitten tajusin, ettei yksikään kolmesta lapsestani kykene odottamaan mitään sekuntiakaan. He haluavat kokoa ajan huomioni, ja kotona ollessani en saa hetkeäkään rauhaa”, Uusivuori kirjoittaa. Pelkään pahoin, että lapseni kärsivällisys on samaa luokkaa. Harva se päivä vaadin häneltä tiukasti ”ODOTA” ja hän saattaa sanoa vielä tiukemmin ”EN ODOTA”. Enkä tuskin voi syyttää siitä ketään muuta kuin itseäni.

Olen välillä aika helisemässä pyyntöjen pyörteessä yhden lapsen kanssa. En todellakaan tiedä, miten ihmiset pysyvät järjissään kolmen lapsen kanssa.

Toisaalta omassakaan kärsivällisyydessäni ei ole kehumista. En aina edes tajua, että lapsen pitäisi jo osata tehdä tiettyjä juttuja omin päin. Hän osaa jo hyvin pukea, mistä saan kiittää täysin hänen hoitajaansa. Olen itse niin kärsimätön (ja valitettavasti joskus myös kiireinen), että tekisi mieli pukea hänet itse päästä varpaisiin aikaa säästääksemme. Huomaan tekeväni muitakin asioita itse siksi, etten malta odottaa.

Liika palveleminen on lapselle karhunpalvelus: passaamme lapsistamme kärsimättömiä ja riippuvaisia.

Uusivuori ratkaisi passaamisongelmat yksinkertaisesti – lopettamalla passaamisen. ”Missioni on maksimoida perhe-elämämme tylsyys. Joka aamu aamiaisen jälkeen menen takaisin sänkyyn olemaan. En palvele ketään, en kysy mitään. — Jo ensimmäisten kokeilupäivien jälkeen moni asia on muuttunut paremmaksi. Mitä tylsempi olen jaksanut olla, sen omatoimisempia lapsistani on tullut”.

Aloitin saman kokeilun tänään.

Laiskempaa viikonloppua kaikille!

*kuvan vaatteet Gina Tricot Mini (saatu)