Klassikko: Alkuraskauden oireet

Toivottavasti en säikäyttänyt (tai innostanut) ketään otsikolla: en siis ole raskaana, vaan tarkoituksenani on tässä kesälomani mittaan julkaista muutama vanha postaus throwback-hengessä. Tsekkasin nimittäin Google Analyticsistä koko Mutsien historian luetuimmat postaukset ja julkaisen siis niistä muutaman uudelleen. Kaikista eniten blogissani on siis kiinnostanut Alkuraskauden oireet. Postaus lienee niin suosittu siksi, että monet googlettavat nimenomaan noilla sanoilla. Huvittavaa, että postauksen alussa nimenomaan kehotan lopettamaan moisen toiminnan:

Jos toivot olevasi raskaana ja päädyit lukemaan tätä postausta googlattuasi alkuraskauden oireet, LOPETA SE GOOGLETTAMINEN NYT HETI.

Olen luullut olevani raskaana ennen kuin olinkaan ja yhden pahimman luuloraskauden hetken koin kesällä. En ollut edes myöhässä, kun jo aloin tarkkailla kroppaani ja löysin mitä kummallisempia oireita, jotka liitin raskauteen, tyyliin elohiiri silmässä. Voin kertoa kokemuksesta, että sen viheliäisen googlettamisen avulla voi liittää aivan kaiken, siis aivan kaiken, mitä kropassa tapahtuu, raskauteen.

En todellakaan edes tiedä, miten päädyin Googleen, sillä olen selvästi hypokondriaan taipuvaisena ihmisenä tehnyt jo aika päiviä sitten sopimuksen itseni kanssa, etten googleta mitään oireita tai sairauksia koskaan ikinä. Ehkä ajattelin, että koska raskaus ei ole mikään sairaus, voin ihan hyvin vähäsen kurkata, mitä Google sanoo asiasta.

Ihmiskeho on myös perin erikoinen siinä mielessä, että kaikenlaisia oireita saa ihan oikeasti aikaan, kun tarpeeksi niihin uskoo. Tätähän on tutkittu paljon ja eräässä dokumentissa kerrottiin, kuinka mies lähes tappoi itsensä täysin vaarattomilla kalkkitableteilla, koska luuli ottaneensa yliannostuksen jotain oikeasti vaarallisia lääkkeitä. Monet ”raskauoireistani” olivat varmasti olemassa – en kuvitellut niitä vaan kehitin sellaisia.

Uskon, että nopeahkoon raskautumiseeni vaikutti hyvin paljon oma asenteeni ja zenmäisyyteni tuolloin. Aina sanotaan, ettei lasta saisi yrittää liikaa ja usein tärppää, kun onnistuu tässä. Monet ajattelevat, että helpommin sanottu kuin tehty. Siis tuo, ettei yritä liikaa. Mutta minä uskon siihen – sitä täytyy vain harjoitella. Minulla on usein tapana ajatella monia asioita vähän liikaa ja siksi olen aika murehtivainen ihminen. Minun on täytynyt ihan tietoisesti opetella olemaan murehtimatta ja ylianalysoimatta asioita. Siksi osasin tuolloinkin ottaa rennosti. Ajattelin yksinkertaisesti ihan muita asioita. Joogasin, kävin pilateksessa ja kahvakuulassa. Makoilin piikkimatolla iltaisin ja söin terveellisesti.

Ja mitä ne oikeat raskausoireet sitten lopulta olivat? Eivät yhtikäs mitään. Oloni oli täysin samanlainen kuin ennen kuukautisia aina alavatsakivuista lähtien. Tämäkin sieltä Googlesta selviää, kun lukee oikeita asioita. Raskaus ei yleensä noin aikaisessa vaiheessa ilmoita itsestään mitenkään ja ensimmäinen oire on monille yksinkertaisesti se, että kuukautiset jäävät pois. Totta kai minunkin oireeni sitten yltyivät, mutta viikolla kolme on usein täysin mahdotonta tietää mistään oireista, onko raskaana vai ei.

Keskustelu aiheen tiimoilta on edelleen toivottua! Kertokaa siis, jos tekin olette kärsineet valeraskaudesta.

Myös kuvana kunnon throwback-kuva, joka valikoitui tähän siksi, että se muistutti kaivamaan tuo takin esiin Ruissia varten! 

Näin raskaus ja imetys muokkasivat ulkonäköäni

Puhuimme yhtenä päivänä työkaverini kanssa selluliittivoiteista ja minä sanoin parhaan selluliitinkukistuskeinon olevan imetys. Huomasin nimittäin, että lapsen saamisen jälkeen muhkurat katosivat selvästi iholta, vaikka painoa olikin aiempaa enemmän. Aloimme miettiä, pitäisikö aihetta selvitellä enemmän, mutta luulen, että imetyksen vaikutus selluliittiin on todella yksilöllistä – mitään yksiselitteistä tähän tuskin liittyy (?) Yksilöllisiä ovat kaikki muutkin raskauden, synnytyksen ja imetyksen tekemät muutokset ulkonäköön. Toiset saavat raskausarpia, toiset eivät, toiset lihovat 20 kiloa, toiset eivät. Innostuin miettimään, miten raskaus ja imetys muokkasivat omaa ulkonäköäni.

Ennen listausta haluaisin sanoa, että jos olet raskaana tai vaikka juuri synnyttänyt ja murehdit ulkonäköäsi, anna itsellesi armoa. Minua ärsyttää, että (tulevat) äidit joutuvat jatkuvasti viljelemään disclaimereita pohtiessaan ulkonäköään. ”Painonnousu ja raskausarvet pelottavat aivan helvetisti, mutta tottakai kaikista tärkeintä on, että vauvalla on kaikki hyvin”. Itse ainakin tiedän, että raskaus on mullistavaa aikaa: keho muuttuu ja koko elämä on muuttumassa. Ehkä sitä yrittää pitää kynsin hampain kiinni vanhasta, kun koko siihenastinen elämä on heittämässä häränpyllyä. Voi tuntua todella ahdistavalta, että kaiken muun lisäksi oma ulkonäkö muuttuu radikaalisti. Omia tunteitaan on ihan turha pyydellä anteeksi muilta. Jos joku ei tätä ahdinkoa ymmärrä, se on hänen ongelmansa. Et ole turhamainen, jos mietit raskauden tai vauva-arjen keskellä ulkonäköäsi!

kroppa1

Paino ja vatsa

Palauduin raskaudesta ulkonäöllisesti aika nopeasti: valtava maha oli melkein tiessään muutaman päivän päästä synnytyksestä. Vatsani kasvoi raskauden loppumetreillä ainakin omaan silmääni todella isoksi ja tuntui oudolta, kuinka oli mahdollista, että se kutistui niin nopeasti kasaan jättämättä juurikaan veltostunutta nahkaa jälkeensä. Tämä on kiinni ihotyypistä: joillakin nahka on ehkä elastisempaa, jolloin venyminen ei jätä jälkiä.

En ole vieläkään täysin raskautta edeltävissä mitoissani: painoa on ehkä hiukan enemmän, en ole ihan varma, sillä en käynyt ennen raskautta vaa’alla juuri koskaan. Useimmat vanhat farkut mahtuvat päälle, mutta joissakin istuvuuden kanssa on ongelmia. En ole nyt ihannepainossani, mutten toisaalta ole jaksanut ottaa juuri stressiä painostani. Pienimuotoinen kesäkuntoon-projekti tässä on ollut meneillään.

Monet sanovat, että imetys laihduttaa ja joskus suorastaan kuihduttaa, mutten huomannut itse tällaista vaikutusta. Oikeastaan päin vastoin: kilot olivat imettäessä todella tiukassa. Nyt kun lopetin imetyksen, huomaan että kilot karisevat hiukan helpommin.

Iho, kynnet ja hiukset

Hormonaaliseen akneen taipuva ihoni huonoili todella pahasti raskauden alkuvaiheessa. En muutenkaan kokenut olevani tuolloin ollenkaan hehkeä: iho oli harmaa ja täynnä finnejä. Jossain vaiheessa raskautta iho-ongelmat helpottivat hiukan ja imetykset startattua iho oli elämänsä kunnossa. Tuolloin ihon kuntoa ja hehkua jopa ihan ihmeteltiin. Hormonitoiminnan tasaannuttua kasvojen ihosta tuli sellainen normaali sekaiho: toisinaan pukkaa näppyjä, mutta pääosin pärstä on ihan ok.

Raskausarpia minulle ei tullut vatsaan ollenkaan. Rintojen alaosaan niitä tuli heti raskauden ensimmäisellä kolmanneksella, mutta nuo arvet vaalenivat ja näkyvät enää vain haaleina rantuina, jos katsoo läheltä. Minulla oli raskaudessa linea negra navasta alaspäin ja myös se on haihtunut kokonaan.

Muistan, että näytin raskauden alussa mielestäni aivan kammottavalta, oksentamisen väsyttämältä, finninaamaiselta ihmisrauniolta. Ainut asia, joka minussa kukoisti, olivat kynnet!  Minulla on aina ollut hauraat kynnet, joita ei ole voinut kasvattaa. Jos minulla on joskus pitkät kynnet, ne ovat rakennekynnet. Kynteni lohkeavat saman tien, jos ehtivät kasvaa yhtään pidemmiksi. Raskauden alussa kynteni olivat superpaksut ja hyväkuntoiset.

Monet sanovat hiustensa paksuuntuvan raskaudessa, mutten huomannut tällaista omalla kohdallani. Sen sijaan synnytyksen jälkeinen hiustenlähtö koitti minullekin. Mitään aivan järkyttävää sulkasatoa en kokenut, mutta hiustenlähtö oli kuitenkin huomattavaa. Tämä liittyy tosiaan synnytykseen ei imetykseen, kuten usein luullaan.

kroppa2

Outoudet

Listaisin tuon ihon muhkuroiden tasaantumisen outoihin imetysilmiöihin. Toinen todella outo juttu oli se, etteivät säärieni ihokarvat kasvaneet jossakin vaiheessa raskautta ollenkaan! En muista ajankohtaa, mutta muistaakseni tämä alkoi jostain raskauden toiselta kolmannekselta ja jatkui loppuun asti. Huomasin tämän joskus, kun aloin automaattisesti sheivata sääriäni. Hoksasin, ettei ollut mitään sheivattavaa ja aloin seurata tilannetta. Vielä oudommaksi tämän tekee se, että muut karvat kyllä kasvoivat – ainoastaan säärikarvat lopettivat kasvamisen. Tämän raskausoutouden olisin kyllä mieluusti pitänyt itselläni raskauden jälkeenkin, mutta valitettavasti kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Minulle kävi myös kuten kuulemma monelle muullekin: lapsi kasvatti hieman jalkojeni kokoa. En tiedä, mihin tämä perustuu. Ainakin raskauden loppuvaiheilla jalat usein turpoavat, näin kävi minullekin. Kasvaako jalka tuolloin ja huonolla tuurillä jää suuremmaksi? Onneksi jalankoko ei kasvanut monella numerolla, veikkaisin että ehkäpä noin puolella. Tämä tarkoittaa, että jo entuudestaan naftit kengät olen joutunut laittamaan kiertoon, mutta onneksi monet vanhat, entuduudestaan hiukan isot kengät ovat vielä ihan käyttökelpoisia.

No entä sitten ne tissit…?

Tämä on usein se kiinnostavin asia, miten kävi tisseille? Tässäkään ei taida olla imetyksellä niin suurta osaa kuin usein luullaan, vaan ihan jo pelkästään raskaus tekee usein hallaa povelle. Yleensä rinnat paisuvat viimeistään synnärillä maidonnousun yhteydessä valtaviksi maitotykeiksi (minulla kuppikoko suureni jo raskauden ensimmäisellä kolmanneksella) ja imetyksen jälkeen kutistuvat sitten surullisiksi pusseiksi. En ole huomannut, että kuppikokoni olisi pienentynyt, mutta rinnat ovat toki muuttaneet muotoaan. Asia ei ole harmittanut niin paljon kuin raskauden aikana ajattelin. Silloin surin terhakkaiden tissien menetystä etukäteen, mutten nyt juuri edes muista millaiset ne olivat ennen. Vitsailimme joskus kavereiden kanssa, että lähdemme nelikymppisinä yhdessä Tallinnaan laitattamaan silikonit. Minulla ei ole mitään kauneusleikkauksia vastaan ja voisin ihan hyvin ottaa silikonit, jos en oikeasti tulisi toimeen rintojeni kanssa. Toistaiseki kuitenkin viihdyn näiden kanssa.

Miten raskaus/synnytys/imetys vaikutti sinun ulkonäköösi?

Aika kultaa…?

Ihan uskomaton asia tapahtui tuossa muutama päivä sitten. Selasin vanhoja kuvia aiemman postauksen kuvitusta varten ja törmäsin viimekesäisiin vauvamahakuviin. Ja siis against all odds tunsin ikävää isoa vatsaa kohtaan.

raskaus2

Tuo tunne onneksi kaikkosi nopeasti, kun vanhat muistot alkoivat palata mieleen. Kurkkuuni nousee pieni pala nyt, kun katson noita kuvia. Ei liikutuksesta vaan siitä muistosta, miltä tuntui, kun oli jatkuvasti pahoinvointinen. Saan myös mieleeni sen tunteen, miltä tuntui, kun vatsa venyi ja kutisi ihan hirveästi. Ja sen, kun vauvan pää tönötti kovana tuossa vatsan yläosassa. Niin kauan kunnes lääkärisetä muljautti hänet oikeaan asentoon.

raskaus7

Täytyy myöntää, että muistelen ainakin vielä näin vuosi jälkikäteen noita aikoja kauhulla. Juuri juhannuksen aikoihin viime vuonna olin niin peloissani tulevasta, epävarma vauvan asennosta kohdussani sekä synnytystavastani.

raskaus4

Jonkinlainen nostalginen haikeus noista kuvista silti syntyy. On vain niin ihmeellistä, että se oma rakas lapsi on joskus ollut tuolla vatsanahkani alla. Ja sitten yhdessä hetkessä ei enää ollutkaan. Nyt se opettelee kävelemään ja puhumaan. Oman lapsen myötä on todellakin hoksannut, kuinka ihmeellistä elämä on. Vaikka uuden elämän alkaminen, syntymä ja vauvan kehitys ovat niin luonnollisia asioita, niin onhan kaikki tuo silti niin uskomatonta…

raskaus1 Ihan tässä muina naisina lähdössä häitä juhlimaan niin freesinä? Todellisuudessa kiskoin jatkuvasti mekon miehustaa ylös, koska kasvanut rintamukseni puski koko ajan hyllymään kaiken kansan nähtäville. Todennäköisesti olin myös tuskissani lämpimästä ilmasta joskin toki onnellinen rakkaan ystävän hääonnesta.
raskaus3

Tässä taas näpsäkkänä menossa juhlimaan tuttavaperheen tyttären ylioppilasjuhlia? Njaah, todellisuudessa kenkien remmit puristivat turvonneita nilkkoja enkä ollut saada koko kenkiä jalkoihin työpaikan vessassa hikoillessani, kun vatsa oli tiellä…

raskaus5 Kuva on seesteinen, mutta pinnan alla kuohui pelko. Onneksi kaikki kääntyi parhain päin.