Olen taivastellut nyt parin päivän aikana ehkä tuhat kertaa, että meidän kotona asustaa enää kaksi kuukautta vauva. Tyttö täytti viikonloppuna kymmenen kuukautta ja vauvavuosi alkaa olla loppusuoralla. Ihan uskomatonta…
Mitään ihmeempiä kehitysaskeleita tässä kuukauden aikana ei ole otettu. Tyttö vaikuttaa tyytyväiseltä liikkumismahdollisuuksiinsa eikä osoita kiinnostusta esimerkiksi tuetta kävelyyn. Hän testailee tosin välillä kykyään seisoa tuetta. Ehkä liikkuminen on nyt jäänyt vähän taka-alalle ja tyttöä kiinnostaisi enemmän ilmaista itseään sanoilla. Hän matkii mielellään kaikenlaisia ääniä, joita ihmiset ja koirat päästelevät ja yrittää toisinaan tapailla sanoja.
Illat ovat taas lipsuneet valvomisen puolelle ja esimerkiksi eilen tyttö meni 23 jälkeen nukkumaan ja heräsi klo 11. Minulla on tapana valvoa vielä tytön mentyä nukkumaan ja herätä sitten hänen kanssaan samaan aikaan. Ei mitään järkeä, tiedetään. Mutta en nyt jaksa stressata rytmin aikaistuksesta, sillä nukumme kaikki kuitenkin ihan hyvin. Keksimme viikonloppuna Harjavallassa nukkua niin, että Jaakko ja Sipe nukkuivat kaksistaan toisessa huoneessa (lapsiturvallisemmassa, pienemmässä sängyssä, joka on seinän vieressä) ja minä sitten yksin viereisessä huoneessa. Taisimme saada kaikki parhaimmat unet miesmuistiin. Tyttö ei selvästikään kaipaa maitoa, kun en ole hänen vieressään ja nukkuu tyytyväisenä koko yön. Kotiin tullessamme vaihdoimme Jaakon kanssa paikkoja sängyssä niin, että hän nukkuu pinnasänkysivuvaunun vieressä ja minä toisella laidalla. Tyttö nukkuu selvästi rauhallisemmin isänsä vieressä. Päiväunia hän nukkuu vielä pari kertaa päivässä.
Ruokailutottumuksiinkaan ei ole nyt tullut muutoksia. Olen nyt varmaankin jo kolmatta kuukautta imettänyt vain toisesta rinnasta. Olipa muuten helpottavaa jättää toinen pois pelistä! Ei tarvitse stressata, että molempien tulisi tyhjentyä. Yritin miettiä, montako kertaa imetän vuorokaudessa, mutta en oikein itsekään pysy laskuissa. Ehkä 7-8? Soseet ja sormiruoat uppoavat edelleen hyvin tytölle. Hampaita on tullut näkyviin muuten jo kolmisen kappaletta sekä ylä- että alaleukaan.
Parhaita juttuja kymmenkuisen elämässä:
– Ulkoilu! Rattaissa viihdyttäisiin vaikka koko päivän. Jännittävintä on tietysti, kun pääsee jo itse tutkailemaan ruohonkorsia ulkona. Tämänikäisen kanssa ulkoilu tosin on jatkuvaa valvomista, sillä kaikki käteen osuvat on tietty laitettava suuhun.
– Uudet paikat! Tyttö nauttii edelleen suuresti, kun maisemat ja paikat vaihtuvat. Uusia ihmisiäkään hän ei juuri vierasta.
– Tanssiminen. Aina kun jostain kuuluu vähänkin rytmintapaista, tyttö alkaa tanssia. Hervottomasti heiluva vaippapylly on kyllä hauskinta katsottavaa ikinä.
– Uiminen. Viimeinen vauvauintikerta koittaa sunnuntaina. Sen jälkeen on kesätauko ja syksyllä onkin perheuinnin vuoro. Olemme nauttineet hirveästi vauvauinnista, ihana harratus! Sipekin sai ihan uusia ulottuvuuksia uimiseen, kun otimme käyttöön lötköpötkön, jonka avulla tyttö voi uida ”itse”.
Millaisia teidän vauvat olivat samassa iässä?
Lue myös
Olen kertonut aiemminkin, kuinka Sipe on jo ehkä puolivuotiaasta tapaillut äiti-sanaa, mutta kyseessä on ollut enemmänkin äetiih-tyyppinen ilmaisu, josta ei ihan ottanut selvää. Monet muutkin ovat kysyneet, sanooko tyttö äiti, joten en ole siis vain höpsähtänyt mamma, joka kuvittelee lapsestaan liikoja. Tänään aamulla sana oli jo niin selkeä, ettei se voi olla mitään muuta kuin tytön ensimmäinen sana.
