Olimme viime viikolla tytön kanssa yksivuotisneuvolassa. Aika vähän venähti kesälomien vuoksi, typyhän on jo vuoden ja yhden kuukauden. Häntä kehuttiin iloiseksi ja hyvin kehittyneeksi taaperoksi ja painoakin oli, huh, tullut ihan normisti. Minä itse oli yksivuotisneuvolassa 78 senttiä pitkä ja 9,6 kiloa painava. Tyttöni taas 78 senttiä pitkä ja 9,8 kiloa. Ihan samasta puusta siis.
Neuvolahan on ihan huippujuttu. On ihanaa, että raskaana olevista äideistä ja lapsista pidetään niin hyvää huolta. Jostain syystä olen kuitenkin toisinaan mennyt neuvolaan vähän hermostuneena ja aika useinkin lähtenyt vastaanotolta ärsyyntyneenä. En ole koskaan kokenut mitään suurta epävarmuutta vauvan-/lapsenhoidosta, mutta jostakin syystä onnistun ottamaan helpostikin paineita neuvolahoitajan sanomisista.
Olisi mahtavaa, jos raskaana olevia ja lapsia muistettaisiin kohdella yksilöinä. En esimerkiksi ihan ymmärrä, miksi hyvin hoikan lapsen painoa syynätään hullun lailla, jos vaikka lapsen vanhemmat ovat luonnostaan hoikkia ja lapsi on kuitenkin kasvanut omalla samalla käyrällään syntymästä lähtien.
Emme päässeet yksivuotisneuvolaan omien menojemme vuoksi omalle hoitajallemme, enkä pitänyt vieraan hoitajan tavasta pommittaa kysymyksiä kuin yleinen syyttäjä konsanaan. Kerroin, että olen hiukan miettinyt tytön syömisiä, kun pöperöt eivät viime aikoina oikein ole maistuneet. Kerroin, että välillä vain marjat ja hedelmät uppoavat. ”Marjat ja hedelmät ovat hyviä, mutta eivät ne riitä”. No ihanko totta, siksihän tässä juuri vähän avasin tuntojani, mutta ehken tee enää niin, jos saan vastaukseksi itsestään selvyyksiä. ”Saako puuroa aamuin illoin?” Kuka ylipäätään on määrittänyt, että lapsen pitää syödä juuri puuroa ja vielä kaksi kertaa päivässä. Jaakko tokaisi myöhemmin, ettei hän ymmärrä, kuka syö puuroa edes kerran päivässä. Suomalaiset (pohjoismaalaiset?) taitavat olla muutenkin aika yksin puurojensa kanssa. Ja kaiken lisäksi otin ruoka-asian puheeksi ennen punnitusta. Siinä sitten selvisi, että tyttö kasvaa hyvin ja on todennäköisesti siis syönyt juuri sen verran kuin on täytynyt.
Älkää ymmärtäkö väärin, en halua kritisoida hienoa neuvolajärjestelmää ja marista siitä, että saamme lapsen kanssa hyvää hoitoa. Minulla on myös paljon, paljon hyvää sanottavaa neuvolajärjestelmästä. Kerron vain tuntemuksistani, jos vaikka tavoittaisin kohtalontovereita. Saatan olla neuvolan suhteen aivan liian herkkänahkainen ja yritänkin nyt toitottaa itselleni, että on ihan turha ottaa paineita yhtään kenenkään sanoista lapseni suhteen. Minähän hänen kanssaan vietän päivät ja luotan siihen, että hallitsen tämän homman.
Ehkä toivoisin neuvolakäynnistä sellaista rentoa jutustelua enkä ristikuulustelua. ”Käveleekö, kiipeääkö, laskeutuuko, tuleeko sanoja, mitä sanoja, tarkoittaako niitä?” Voisiko näitä kysymyksiä naamioida paremmin mukavan kuulumisten vaihdon yhteyteen? Jos tyttöni ei vielä tässä vaiheessa kävelisi eikä sanoisi yhtäkään sanaa, olisin varmasti lähtenyt kuulustelusta itkua tuhertaen.
Millaisia kokemuksia muilla on neuvolasta? Ottavatko muut (turhaan) paineita neuvolahoitajan sanoista? Miten kehittäisitte neuvolajärjestelmää?
