Energinen. Pikkupelle. Vitsikäs. Tunteikas. Naurusta itkuun on lyhyt matka. Sen kanssa voi jo jutella. Keskustelee mielellään. Tanhupallo. Muistaa kaiken, mitä sille on kertonut. Eläimet kiinnostavat. Tättähäärä. Pääsääntöisesti iloinen. Empaattinen ja oikeudenmukainen. Puhuu ja liikkuu taukoamatta. Menee käsittämättömän helposti nukkumaan. En ole tuollaista lasta ennen nähnyt.
Meidän pieni on jo kaksi ja puoli! Yllä on asioita, joita muut hänestä sanovat. Itse kuvailisin häntä sanoilla iloinen, ennakkoluuloton ja ihmeellisen rohkea. Ihan kaikista parasta elämässä hänen mielestään on muiden lasten kanssa leikkiminen. Eikä yhtään haittaa, kenen kanssa leikitään. Kävimme eräänä iltana hakemassa Facebook-kirpparilta ostamani lipaston ihan tuntemattoman perheen luota. Kun Jaakon kanssa olimme kantamassa lipastoa olohuoneesta, lapsi oli sillä aikaa riisunut pipon ja takin ja oli ottamassa kenkiä jaloistaan. Hän pettyi pahasti, kun ei päässytkään leikkimään vieraan perheen lasten kanssa aivan vieraassa paikassa. Mietin, miten ennakkoluuloton ihmislapsi voi vielä tuossa vaiheessa olla.
Ihan viime aikoina lapsi on alkanut myös entistä enemmän leikkiä myös itsekseen. Jopa Pikkukakkoset saattavat jäädä kesken, kun pitää päästä leikkimään Duploilla. Hän on selvästi oppinut leikkimään, hän järjestelee Duplo-eläimiä ja nimeää Duplo-ukkojaan: yksi ukoista on hän itse, toinen hoitokaveri ja kolmas perhepäivähoitaja.
Tuntuu, että koko ajan pienen mielessä tapahtuu jotain muutoksia. Uhma on kenties hiukan talttunut, mutta kärsimättömyys näkyy nyt entistä enemmän: tavarat lentelevät heti, jos joku ei onnistu. Voi kunpa hänestä tulisi vähän kärsivällisempi kuin äidistään, joka heittelee toimimattomia kaukosäätimiä vielä 32-vuotiaanakin.
Vaikka hän onkin temperamenttinen ja helposti tulistuva, hän on myös hyvin oikeudenmukainen ja empaattinen. Kun väittelemme Jaakon kanssa yhtään painokkaammin, lapsi puuttuu nopeasti peliin: ei saa kinastella, hän käskyttää. Jos otan ruokaa Jaakon lautaselta, hän huomaa heti ja sanoo: ei saa ottaa iskän ruokaa. Jos joskus (joka päivä) valitan selkääni, hän kysyy: äiti, mikä hätänä? Kun kerron, että äidillä on selkä vähän pipi, hän haluaa heti puhaltaa siihen.
Nukkumaan hän tosiaan käy juuri tällä hetkellä ihmeellisen helposti. Toisinaan hän sanoo jopa itse, että haluaa mennä nukkumaan. Sitten otetaan unilelu kainaloon, luetaan satu ja sitten hän sanoo valot pois/äiti mene pois ja alkaa nukkua.
Hänellä on oma, kiusoitteleva huumorintajunsa. Kun häntä pyytää laulamaan osaamiaan lauluja, hän hoilottaa siansaksaa ja kikattaa hervottomasti.
Tuntuu, että hänellä on loputtomasti energiaa. Hän jaksaa leikkiä, juosta ja hyppiä vielä hoitopäivän jälkeenkin koko illan. Liikkeissään hän on selvästi varovaisempi kuin sosiaalisesti. Hän ei juuri ole saanut mustelmia, haavoja tai naarmuja, sillä hän harkitsevainen leikeissään.
Sellainen hän on.
On jännä seurata, mitä kaksi- ja puolivuotiaan mielessä liikkuu. Kun kysyin, kuka tässä kuvassa on, hän sanoi Erika täti ja minä. Hän siis tunnisti Erika-tädin mutta äitiään hän luuli itsekseen.
Aivan ihana pieni tyttö! Tyttäreni on samanikäinen ja tunnistan hänet myös kuvauksestastasi. 2,5-vuotiaan huumori on ihastuttavaa 😍
Ainiin, kiitos kirjastasi. Luin sen pikalukuna yksi ilta, paikoin niin samaistuttava ja koskettava..toinen lapseni vasta nelikuinen ja noita vauva-ajan tuntemuksia käydään toistamiseen läpi..
Hei! Tekstistä käy ilmi että lapsesi on perhepäivähoidossa. Ite alotan pph työt vuoden lopulla ja kaikki aiheeseen liittyvä kiinnostaa. Tuli mieleen että voisitko kirjoittaa postauksen aiheesta, lapsi peehepäivähoidossa vanhemman ja lapsen kokemana? Olis kiva kuulla hyviä ja rakentavia juttuja. Kiitos mukavasta blogista!